Elämä koetaan kiireisenä, stressaavana. Paha olo ja uupumus ovat lisääntyneet. Myös parisuhteessa saattaa olla ongelmia.
Ihminen tavattavissa -terapeuttien Tanja Alatalon, Ulla Hukan ja Ritva Sairasen mukaan parisuhteen yleisimpiä kompastuskiviä ovat yhteydettömyys. Tehdään tulkintoja, eikä kysytä, mitä toinen oikeasti ajattelee. Kumppania pidetään itsestäänselvyytenä. Myös lapsuuden traumat saattavat tulla parisuhteeseen.
– Lapsuuden traumoja helposti vähätellään. Todetaan, että taasko se lapsuus pitää nostaa esille? Tosiasia kuitenkin on, että lapsuuden kokemukset muodostavat juurakon, jonka päälle kaikki rakentuu. Lapsuus vaikuttaa kaikkeen, Hukka korostaa.
Alatalo ja Sairanen järjestävät elokuussa parisuhdeillan Läyliäisissä Hyrrönlammilla. Mukaan tullakseen parisuhteen ei tarvitse olla kriisissä.
– Parisuhdetta voi vain hemmotella, hakea syvempää yhteyttä ja tutustua toiseen paremmin. Mukaan parisuhdeiltaan voi tulla myös yksinään, Alatalo vinkkaa.
Illan toivotaan helpottavan arkea ja tuovan iloa parisuhteeseen ja kumppanuuteen. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa parisuhteen laatua. Ohjelmassa on luonnossa liikkumista ja oleilua, keskustelua ja leikkimielisiä tehtäviä sekä vertaistukea. Sairasen mukaan keskeistä illassa on luonnon läheisyys.
– Haluamme tuoda luonnon pariskuntien elämään. Luonto ja luonnossa puuhastelu tasapainottavat ihmistä.
Alatalo ja Sairanen hyödyntävät mielellään luonnon terveysvaikutuksia myös yksilöterapiassaan. Hukka tarjoaa eläinavusteista terapiaa.
– avulla on helpompi pysähtyä hetkeen. Niiden touhuja seuraillessa tulee vähän vaivihkaakin pohdittua, miten omassa elämässä menee.
Hukka on kehittänyt myös Kuudes yritys -mysteeripelin, jossa ratkotaan maatilaympäristössä erilaisia tehtäviä, joiden avulla uppoudutaan hyvinvoinnin eri teemoihin.
– tulevat pelaamaan mukavaa peliä, mutta toivoin mukaan se kylvää siemenen, joka saa pohtimaan, missä elämässä tällä hetkellä menee, tuntuuko hyvältä vai pitäisikö tehdä jotain, että elämä paranee.
Hukka kertoo tulleensa juuri Green Caren kolmen viikon koulutuksesta Italian Padovasta. Green Care kannustaa ihmisiä hyödyntämään luonnon terveysvaikutuksia.
– yliopistojen tohtorit ja professorit puhuvat luonnon hyvinvointivaikutuksista. Niistä on tieteellisiä tutkimustuloksiakin. Luonto vähentää stressiä. Sydämensyke ja verenpaine laskevat, Hukka sanoo.
Luonnon tarjoaman hyvän saavuttaminen vaatii kuitenkin läsnäoloa ja pysähtymistä. Jos kävelee metsäpolulla napit korvissa puhelinta selaillen, ei ole yhteydessä luontoon.
– On toki hyvä, että käydään ulkona kävelyllä. Saa liikuntaa ja raitista ilmaa, mutta luonto tarjoaa paljon enemmän, kun pysähdyt sen äärelle ja keskityt hetkeen ja olet läsnä, Hukka sanoo.
Parisuhdeilta Hyrrönlammilla Läyliäisissä 16.8. klo 17.30–21. Ilmoittautumiset 12.8. mennessä sähköpostitse ritusairanen@gmail.com tai puh. 045 326 8715. Mukaan voi tulla myös yksinään.