Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä yhä ruuhkaa – myös päivystysapunumero ruuhkautunut

Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä on yhä varauduttava pidentyneisiin odotusaikoihin.

Maanantaina päivystyksessä hoidettiin noin kolmanneksen enemmän potilaita kuin normaalisti.

Myös maakunnan vaikeutunut jatkohoitopaikkatilanne perusterveydenhuollossa pitkittää odotus- ja hoitoaikoja päivystyksessä.

– Osa potilaista oli vielä Weekend-festivaalien jälkimaininkeja, sillä 11 henkilöä kertoi saaneensa vammansa siellä.

– Myös helle pahentaa monien perussairauksien oireita siinä määrin, että on hakeuduttava hoitoon, sanoo tiedotteessa Päivystysklinikan osastonhoitaja Tuija Salonsaari.

Hän toivoo ihmisten kiinnittävän ennalta huomiota niin helteen vaikutusten huomioimiseen kuin myös kesäajalle tyypillisten tapaturmien ehkäisemiseen.

Myös päivystysapunumero 116 117 on ollut ruuhkautunut, mutta siihen tulee edelleenkin soittaa ja odottaa takaisinsoittoa ja hoidontarpeen arviointia ennen kuin suuntaa paikan päälle päivystykseen.

Hätätilanteissa pitää soittaa hätänumeroon 112.

Lisäksi korona haittaa yhä KHKS:n päivystyksen toimintaa.

Tapausmäärät ovat korkeammalla kuin viime kesänä sekä valtakunnallisesti että Kanta-Hämeessä.

Päivystykseen tulee päivittäin potilaita, joilla todetaan koronainfektio tai sen oireet ovat pahentuneet niin, että tarvitaan arvio sairaalahoidon tarpeesta. Koska koronapotilasta ei voida hoitaa muiden potilaiden kanssa samassa huoneessa, kaikki tilat eivät ole täysimääräisesti käytössä.

HUSin yhteispäivystyksissä ruuhkaista kesällä, myös Hyvinkäällä – Keusote jatkaa puhelinpalvelujen ruuhkien purkua

Tämä on syytä huomioida: Helle ja suurtapahtumat ruuhkauttavat päivystystä viikonloppuna Kanta-Hämeessä