Löytyikö kaapin perukoilta 1980- tai 1990-luvun kapistus, jolla et enää tee mitään? Ei kannata heittää sitä noin vain kierrätykseen, sillä esineellä voi olla rahallistakin arvoa.
Huutokauppataloista kerrotaan, että kuumaa tavaraa ovat nyt esimerkiksi vanhat tietokoneet ja pelikonsolit peleineen.
– Nintendo, Sega, Commodore, Vectrex, Vic, Atari jne. Näissä maksetaan moninkertaisesti siitä, että on alkuperäinen paketti ja ohjekirja tallella. Mitä paremmassa kunnossa, sitä isompi hinta keräilijälle, kertoo Huutokaupat.comin markkinointiasiantuntija Jani Haapakoski sähköpostitse.
Hänen arvionsa perustuu alan seuraamiseen, sillä "kasarin" ja "ysärin" esineet eivät kuulu Huutokaupat.comin erikoisalaan. Netin kauppapaikkoja selaamallakin voi todeta, että kysyntää on: pelejä ja pelikonsoleita koskevia ostotarjouksia on pelkästään Tori.fi-sivustolla useampia.
Haapakoski huomauttaa, että jotta laitteilla ja peleillä olisi arvoa, niiden täytyy toimia pätkimättä.
– Kosmeettisesti on kysyntää valkokuorisille laitteille, joiden muovipinta ei ole kellertynyt vuosien saatossa. Näitä ostavat etenkin harrastajat, jotka ovat eläneet lapsuuden ja nuoruuden laitteiden parissa, 70- ja 80-luvulla syntyneet keski-ikäistyvät ikäryhmät.
Huutokauppakeskus Turengin meklari Petri Vuorinen mainitsee OP-Median jutussa, että esimerkiksi vanhat 8-bittiset Nintendot peleineen menevät hyvin kaupaksi.
– Yllättävät laitteet, joita nyt halutaan ostaa huutokaupasta, ovat 80- ja 90-lukujen flipperipelit ja jukeboxit. Niistä on suorastaan pula. Parhaat flipperit on tehty 80-luvulla, ja ne toimivat yhä, Vuorinen sanoo OP-Medialle.
Iso kysyntä on myös LP-levyillä. Petri Vuorinen kertoo OP-Medialle, että klassinen musiikki ja jazz eivät kiinnosta, mutta muuten LP-levyt myyvät hyvin.
Netin kauppapaikoilla LP-levyjen ostoilmoituksia on runsaasti ja harvinaisemmista 1980–90-lukujen levyistä myös pyydetään kymppien tai yli satasenkin hintaa.
1980–90-luku vetää nyt myös koruissa, kertoo kultaseppä Saija Saarela Helsingin Pantin huutokaupasta ja verkkokaupasta.
– Uutta kokoistuskauttaan elävät esimerkiksi niin sanotut Diana-sormukset, joissa värillistä keskuskiveä kiertää timanttien kehä. Värikivi on usein esikuvansa, prinsessa Dianan kihlasormuksen mukaan safiiri, mutta se voi olla myös smaragdi, ametisti tai mikä tahansa muukin jalokivi – myös timantti. Uudeksi ketjusuosikiksi puolestaan on noussut 90-luvulta tuttu kierteinen cordell-ketju, jota nyt käyttävät naisten lisäksi nuoret muotitietoiset miehet, Saarela kertoo sähköpostitse.
Myös kellobuumi jyllää yhä ja kasarilta sekä ysäriltä kannattaa panna myyntiin merkkikelloja. Näistä Saarela mainitsee erityisesti Casion digitaalikellot.
Toki myös aikansa huippumuotitalojen asusteet, kuten Chanelin ja Diorin laukut, ovat yhä arvossaan – tai jopa suuremmassa arvossa kuin alun perin. Petri Vuorinen kertoo OP-Mediassa, että niistä saattaa saada huutokaupassa satoja tai jopa tuhansia enemmän kuin itse alun perin maksoi.
Kasari tekee paluuta sisustuksessakin, Saija Saarela kertoo.
– 80-luvun kodeissa sisustuksessa käytettiin paljon lakattuja puupintoja, ja useampaakin ikkunalautaa koristi Aarikan puinen Kukko tai takanreunusta Pässi. Tauon jälkeen Aarikan sisustusvintage on löytänyt tiensä uuden sukupolven suosikiksi samaan aikaan kun puupinnat tekevät taas paluuta koteihin.