Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän tilinpäätös alitti alkuperäisen arvion noin kymmenellä miljoonalla eurolla

Kuntayhtymän toimintamallien kehittämistä ja tuottavuustavoitteiden saavuttamista hidasti alueen asukkaiden merkittävä palvelutarpeen kasvu ja valtakunnallisestikin todettu pula hoitohenkilöstöstä.

Keusoten vuoden 2021 tilinpäätös alitti alkuperäisen arvion, selviää kuntayhtymän tiedotteesta. Tilinpäätös hyväksyttiin torstaina 9.6. yhtymävaltuuston kevään viimeisessä kokouksessa.

Kuntayhtymän toimintakulut olivat 748,2 miljoonaa euroa ja toimintakulut alittivat muutetun talousarvion 10,7 miljoonalla eurolla.

Haasteita kuntayhtymän kolmannelle vuodelle loi koronapandemian jatkuminen, joka vaikeutti merkittävästi yhtymän toimintaa ja taloutta. Koronapandemian hoitaminen vaati kuntayhtymältä merkittävästi voimavaroja ja resurssien uudelleen järjestelyä sekä uusien resurssien hankintaa.

Vuoden 2021 välittömät koronakustannukset olivat Keusotelle noin 44 miljoonaa euroa ja Keusote sai korona-avustuksia valtiolta yhteensä 64,5 miljoonaa euroa.

Tiedotteessa myös kerrotaan, että kuntayhtymän toimintamallien kehittämistä ja tuottavuustavoitteiden saavuttamista hidasti alueen asukkaiden merkittävä palvelutarpeen kasvu ja valtakunnallisestikin todettu pula hoitohenkilöstöstä.

Henkilöstön saatavuushaasteiden vuoksi palveluiden tuottamista turvattiin sekä ostopalveluin että henkilöstövuokrauksella.

Lukuina tämä näkyi niin, että erikoissairaanhoidon tarve kasvoi vuodesta 2020 noin 2,5 prosentilla.

Tilinpäätöstä paransivat maksutuottojen kasvu, erikoissairaanhoidon toteuman alitus sekä valtion koronakorvaukset.

Vuonna 2020 hyväksytyllä tuottavuusohjelmalla kuntayhtymä saavutti yhteensä 12 miljoonan euron säästöt.

Kuntayhtymä myös kertoo tiedotteessa, että menojen kasvun hillintää jatketaan talouden ja toiminnan kestävän kehityksen -ohjelmalla, joka siltautetaan myös hyvinvointialueen luottamustoimielinten käsiteltäväksi syksyn aikana.

– Kuten Laura Virkkunen Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa mainitsi, minäkin pidän isona ongelmana, että Keusotessa talousarviot laaditaan tavoitteellisena realistisuuden kustannuksella. Tämä on toistuvasti tuonut omistajakunnille haasteita ennustaa oman taloutensa toteumaa. Tämä voi pahimmillaan johtaa siihen, että sanonta ”häntä heiluttaa koiraa" muuttuu todeksi ja omistajakunnan ohjaus muuttuukin pelkästään laskun maksajatahoksi, totesi yhtymävaltuuston puheenjohtaja Jouni Maijala tiedotteessa.

Tilinpäätöksen tunnuslukuja

Kuntayhtymän toimintakulut olivat 748,2 miljoonaa euroa.

Toimintakulut alittivat muutetun talousarvion 10,7 miljoonalla eurolla.

Jäsenkuntien maksuosuudet alittuivat 28,1 miljoonaa euroa muutettuun talousarvioon verrattuna.

Vuoden 2021 välittömät koronakustannukset olivat noin 44 miljoonaa euroa. Keusote sai korona-avustuksia valtiolta yhteensä 64,5 miljoonaa euroa.

Erikoissairaanhoidon kasvu vuodesta 2020 oli noin 2,5 prosenttia. Erikoissairaanhoitoon kirjattiin valtion korona-avustuksia noin 2,5 miljoonaa euroa.

Erikoissairaanhoidon maksuosuudet alittuivat noin 9,1 miljoonalla eurolla muutettuun talousarvioon verrattuna.

Oman palvelutuotannon maksuosuudet alittuivat muutettuun talousarvioon verrattuna noin 18,9 miljoonaa euroa. Oman palvelutuotannon maksuosuuksien muutos vuoden 2020 tilinpäätökseen verrattuna oli -5,4 prosenttia.

Tuottavuusohjelman toteuma jäi 12 miljoonaa euroa vuonna 2021.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut