Vantaan sellisurman käsittely on alkanut Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa välikohtauksella. Toinen syytetyistä, 23-vuotias mies yritti käsittelyn alkajaisiksi käydä oikeudenkäyntiä seuranneen henkilön kimppuun. Mies saatiin nopeasti taltutettua ja hänet laitettiin nippusiteisiin.
Ilta-Sanomat kertoo verkkosivuillaan, että ennen välikohtausta mies oli käyttäytynyt erittäin hermostuneesti: tuuletellut käsillään, näyttänyt käsimerkkiä kädet täristen ja vaikuttanut siltä, että hän on täynnä vihaa. Paikalla olleiden median edustajien mukaan miehellä olisi ollut myös puukko mukanaan.
23-vuotias mies oli tuomittu viime vuonna 10,5 vuoden vankeuteen murhan yrityksestä, ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta. Toinen syytetyistä, 19-vuotias mies, on puolestaan tuomittu kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan tapon yrityksestä. Mies yritti tappaa oman isänsä puistossa.
Molemmille vaaditaan sellisurmasta elinkautista vankeusrangaistusta.