Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuotiosta karannut tuli on polttanut hehtaarin verran maastoa Hausjärvellä – päivystävä palomestari: "Tulentekoa kannattaa nyt harkita vahvasti"

Noin hehtaari maastoa on palanut karrelle Hausjärvellä tänään maanantaina.

Pelastuslaitos on yhä varmistamassa tilannetta Rajamäentiellä Puujoen rannalla.

– Hakkuuaukion pohja palaa maatalon pihapiirin vieressä, raportoi päivystävä palomestari paikan päältä Aamupostille.

Hätäkeskus sai tiedon maastopalosta kello 13.30 jälkeen. Paikalle lähti kahdeksan pelastusyksikköä.

Tuli oli karannut nuotiosta ja lähtenyt hanakasti leviämään.

Pelastuslaitos sai estettyä palon leviämisen läheisiin rakennuksiin.

Haasteena oli kova, puuskainen tuuli.

– Kanta-Hämeessä ei ole voimassa olevaa metsäpalovaroitusta, mutta näitä on nyt kahden päivän aikana ollut useita, päivystävä palomestari sanoi.

– Maasto on kuivaa, joten tulentekoa täytyy kyllä harkita vahvasti ja varautua itse sammutukseen.