Sateenkaariliput liehuvat, kun Riihimäen Pride tekee paluun kesällä 2022.
Kaupunkilaisten yhteinen suvaitsevaisuusjuhla on Granitin aukiolla kesäkuussa.
Riihimäki Priden järjestäjäksi ilmoittautui Riihimäen kaupungin nuorisovaltuusto Nuva.
– Prideä oltiin joka tapauksessa tekemässä. Ajattelimme alkaa osallistaa ihmisiä, mutta ennen kuin ehdimme, nuvalaiset ottivat yhteyttä, kertoo vastaava kulttuurituottaja Anna Vesén.
– He olivat niin innokkaita, että se on mahtavinta mitä voi olla!
Riihimäki Prideen etsitään nyt esiintyjiä ja ohjelmaa, kojunpitäjiä ja muita vapaaehtoisia.
Että kaikilla on hyvä fiilis.
Benjamin Pakarinen
– Ollaan onneksi jo saatu jo muutamia yhteydenottoja. Olen itsekin harrastuksissani kertonut, että jos kiinnostaa, ehdottomasti saa liittyä, sanoo Nuvan puheenjohtaja Benjamin Pakarinen.
Nuvan näkökulmasta Pride-tapahtuma on tärkeää järjestää.
– Koko Nuva on mukana tässä.
– Haluan, että kaikki saavat elää rauhassa tasa-arvoista elämää. Koen, että on tärkeää puhua ihmisarvosta, Pakarinen korostaa.
– Että ollaan suvaitsevaisia ja päästään eroon tästä halveksumisesta ja kiusaamisesta nimenomaan vähemmistöjä kohtaan.
Priden päivämäärää ei ole vielä päätetty. Se on joko 11. kesäkuuta tai 18. kesäkuuta.
Granitin aukiolle toivotaan musiikkia, esityksiä ja vaikka räsymattopiknikiä vuoden 2019 malliin.
Riihimäen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus on valmiina auttamaan järjestelyissä.
– Nuoret pääsevät itse paitsi vaikuttamaan sisältöön, myös opettelemaan tapahtuman tuotantoa, Vesén kuvailee.
Kesäkuu on kansainvälinen Pride-kuukausi.
Suomen suurin sateenkaaritapahtuma Helsinki Pride on 27.6.–3.7.2022.
Riihimäen kaupunki koristautuu jälleen sateenkaarilipuilla.
Niitä hankitaan kesäkuuksi lisää, Vesén lupaa.
Pakarinen toivoo Riihimäki Pridestä mukavaa, yhteisöllistä tapahtumaa.
– Että kaikilla on hyvä fiilis. Siellä voi rennosti vaikka tavata uusia ihmisiä.
– Kun tulin tällä kaudella Nuvan puheenjohtajaksi, ajattelin, että haluan ehdottomasti lisätä Nuvan aktiivisuutta. Osallistuttaa Nuvaa nimenomaan tällaisiin nuoria koskeviin asioihin.
Mukaan Prideen haluavien kannattaa ottaa ripeästi yhteyttä Pakariseen p. 044 9709311 tai benjamin.pakarinen@outlook.com.
Ilmoittautua voi myös Anna Vesénille p. 040 3304701, anna.vesen@riihimaki.fi tai Lyti Aaltoselle: lyti.aaltonen@riihimaki.fi.