Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Andy McCoyn 60-vuotisjuhlakeikka kuullaan Hyvinkäällä lauantaina – Uusi sooloalbumi syksyllä

Rocklegenda Andy McCoy suuntaisi toissa viikonloppuna tien päälle. Kahdeksan odotettua akustista keikkaa juhlistavat samalla myös miehen 60-vuotisjuhlavuotta.

– Juhlilla ei niin väliä. Tämä on rundi siinä missä muutkin. On helvetin hienoa päästä soittamaan akustisesti pitkästä aikaa. Se on ihan eri juttu kuin bändin kanssa; se on intiimimpää ja relampaa. Siitä tulee hyvä fiilis.

McCoyn kanssa lavalla nähdään pianisti Johnny Crash sekä laulaja Sofia Zida.

– Akustinen kitara ja piano ovat kaunis yhdistelmä, ja Sofialla on täydellinen musiikkikorva, joten häneltä sujuvat stemmalaulut, McCoy kertoo.

Keikoilla kuullaan McCoyn kappaleita sieltä täältä hänen uransa varrelta. Joukossa on myös muutamia McCoyn omia henkilökohtaisia suosikkeja.

– Hyvinkäälle on kiva tulla esiintymään. Hyvinkäällä on ollut aina hyvä yleisö. Uskon, että siitä tulee hauskaa.

Koronahysterian jälkeen on kiva päästä soittamaan yleisön eteen.

McCoy kertoo viettäneensä pandemia-ajan kitaraa soittaen ja maalauksia tehden, joten kovin suuresti elämä ei koronan myötä muuttunut.

– Ulos baareihin ei päässyt, mutta ehkä se oli hyvä suomalaisille: ei tarvitse aina olla pubissa.

Koronan aikana McCoy on tehnyt myös uutta musiikkia. Syksyllä on tulossa neljäs sooloalbumi.

– Kappaleet on äänitetty ja miksattu ja levy on periaatteessa valmis. Vinyylien prässäämisen kanssa joutuu vain odottamaan. Niissä on tällä hetkellä puolen vuoden jono.

Syksyllä McCoylta tulee myös yhteislevy Sofia Zidan kanssa.

– Se on ihan erilainen kuin oma levyni. Halusin, että Sofian oma staili tulee siinä kunnolla esille, McCoy kertoo.

Hanoi Rocks -faneille tiedoksi, että McCoy on viettänyt aikaa studiossa myös yhdessä Michael Monroen kanssa. Suunnitelmissa on julkaista uudestaan Hanoi Rocksin toinen, vuonna 1982 ilmestynyt Oriental beat -albumi.

– Saimme alkuperäiset nauhoitukset käyttöömme, joten mitään ei ole levylle lisätty, eikä poistettu. OIemme ainoastaan miksanneet levyn uudestaan. Ja mikä ero – ensimmäisellä julkaisukerralla tuottaja pilasi levyn täysin. Kun kuulimme silloin valmiin levyn, ei se ollut lainkaan sellainen kuin sen piti olla. Nyt teimme sen sellaiseksi kun sen alun perin tarkoitimme, McCoy kertoo.

Andy McCoy Hyvinkääsalissa lauantaina 19.3. klo 19.