Kanta-Hämeessä viisi uutta koronakuolemaa – Kolme potilasta tehohoidossa

Koronaan menehtyneiden tilastoon on lisätty Kanta-Hämeessä viikon aikana viisi uutta tapausta. Pandemian aikana on menehtynyt kaikkiaan 82 kantahämäläistä.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri päivittää koronatilannetta aina torstaisin.

Kanta-Hämeessä todettiin viime viikolla 915 uutta covid-19-tartuntaa. Edellisen viikon lukema oli 927.

Tartuntojen ilmaantuvuus on sairaanhoitopiirin mukaan edelleen korkeaa koko maakunnan alueella.

Ilmaantuvuusluku on kahdelta viikolta 1 077 tartuntaa/100 000 asukasta.

Fimlabissa tehdyistä testeistä 41 prosenttia on ollut positiivisia. Sairaanhoitopiirin mukaan viikon aikana tehtiin noin 1 300 testiä.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa hoidossa on torstain tilanteen mukaan 19 koronapotilasta, joista kolme on tehohoidossa.

Potilaista yhdeksän on sairaanhoitopiirin mukaan kuitenkin hoidossa ensisijaisesti muusta syystä kuin koronan takia.

Kanta-Hämeen terveyskeskusten vuodeosastoilla hoidetaan 18 koronapotilasta.

Kanta-Hämeessä 5 koronakuolemaa viikossa – Ilmaantuvuus korkea koko maakunnassa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut