Anne Volmarin hevostaulut syntyvät intuitiota hyödyntäen

Taide: Taulun edessä saattaa löytää jotain syvempää itsestään.

Tuusulalaisen Anne Volmarin hevostaulut pysäyttävät kauneudellaan. Volmari on onnistunut tavoittamaan hevosesta jotain villiä ja taianomaista.

– Hevonen on upea, graafinen eläin. Hevosen lähellä on hyvä olla. Erään tutkimuksen mukaan sydän muodostaa ympärilleen sähkömagneettisen kentän, ja hevosen sydän on suuri. Kun olemme tuossa kentässä, rauhoittavat hevosen sydämenlyönnit meitä.

Vaikka taulut ovat kauniita ja taiten toteutettuja, on niissä jotain enemmän.

Ihminen tavattavissa -terapeuttina toimiva Volmari kertoo toivovansakin, että taulut herättäisivät katsojissa tunteita.

On tietysti helppo kävellä vain ohi ja ajatella, että siinäpä kauniita kuvia.

Jos kuitenkin pysähtyy taulun eteen vähän pidemmäksi aikaa, saattaa löytää jotain syvempää itsestään.

Olin ilmoittanut, että minusta tulee isona taiteilija.

Hevostaulujen maalaaminen herättää myös taiteilijassa vahvoja tunteita ja mielikuvia.

– Vasta siinä vaiheessa taulu alkaa muodostua.

Välillä Volmari jättää taulun tarkoituksella kesken. Hän katselee sitä ja odottaa, mitä se haluaa sanoa.

Dream-taulua tehdessä Volmari kertoo vähän hermostuneensakin, miksi hevonen tuijotti häntä niin tiiviisti.

– Tajusin, että tuijotin yhtä tiivisti myös itseäni. Itsensä tarkasteleminen täysin avoimin mielin on aika raadollista ja pelottavaa. Kaikki mitä itsestään löytää, ei ole kaunista. Mutta kun käy sen prosessin läpi, löytää yhteyden omaan itseensä ja omiin unelmiinsa. Siitä tuli sitten taulun nimikin.

Volmari maalaa kankaan lisäksi myös puulevylle. Pinta saa olla rouhea ja ajan patinoima. Väreinä hän käyttää akryylimaaleja.

– Jos rakennustyömailta jää, otan mielelläni vastaan ylijääneitä suhteellisen siistejä vanereita ja rakennuslevyjä maalausteni pohjiksi.

Viime aikoina Volmari on saanut myös tilaustöitä. Niitäkin hän mielellään tekee – ja maalaa myös muitakin eläimiä kuin hevosia.

– Riittää, että lähettää minulle valokuvia eläimestä.

Volmarin tauluja katsellessa on vaikea uskoa, että taiteilija aloitti aktiivisen maalaamisen vasta viisikymppisenä.

– Olen pienestä asti piirtänyt. Minusta on valokuva viisivuotiaana tussit kädessä. Olin ilmoittanut, että minusta tulee isona taiteilija. Siinä meni sitten reilut 40 vuotta, että minusta tuli iso. Siihen mahtuu koko elämä väliin. Vasta oman itsen läpikäynti Ihminen tavattavissa -koulutuksessa antoi minulle rohkeutta kuunnella omaa sisäistä ääntäni ja lähteä kokeilemaan siipiäni taiteilijana.

Näyttely Hyyppärän Kartanossa

Anne Volmari

Anne Volmarin Mielellään hevosia -taidenäyttely on nähtävillä Kahvila-Ravintola Hyyppärän Kartanossa (Hyyppäränatie 31, Hyvinkää) 3.1.–28.2.

Tuusulalainen Anne Volmari on Järvenpään taiteilijaseuran ja KuumArtin jäsen.

Hän on suorittanut opintoja mm. graafisen suunnittelun, viestinnän, mainonnan ja markkinoinnin aloilta.

Hän on myös Ihminen tavattavissa -terapeutti ja ottaa vastaan asiakkaita Keravalla.

Lisää tietoa www.annevolmari.fi sekä Facebook ja Instagram.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut