Riihimäki päätti siitä, miten kouluissa voidaan toteuttaa koronasta johtuvia poikkeusjärjestelyjä opetuksessa

Riihimäen kaupungilla on pohdittu sitä, miten kouluissa voidaan toteuttaa koronasta johtuvia poikkeusjärjestelyjä opetuksessa.

Vaikean koronatilanteen vuoksi Kanta-Hämeen pandemiaryhmä on toivonut, että koulujen etäopetukseen oltaisiin oikeutettuja muutenkin kuin viranomaisen tekemän karanteeni- tai eristystodistuksen kanssa.

Kanta-Hämeen terveydenhuollon kapasiteetti ei tällä hetkellä riitä todistusten kirjoittamiseen eikä jäljitys- tai testauskapasiteetti riitä kaikkien oireisten koululaisten testaamiseen terveydenhuollossa.

Myös Opetushallitukselta on tullut suositus.

Riihimäen kaupunki huomioi omassa toiminnassaan edellä mainittujen tahojen toiveen ja suosituksen.

Ohjeistus koskee ainoastaan koronatilanteesta johtuvia tilanteita.

Riihimäellä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin on oikeutettu oppilas, joka on asetettu karanteeniin tai eristykseen terveysviranomaisen toimesta, jolla on koronavirustartunta, mutta vointinsa mukaan kykenee opiskelemaan, joka on perheessä tai lähipiirissä altistunut koronavirukselle tai joka odottaa karanteenipäätöstä.

Poissaolon kestossa oppilas noudattaa terveysviranomaisten voimassaolevia ohjeita.

Oppilaan ja/tai huoltajan tekemän ilmoituksen jälkeen rehtori tekee asiasta viranhaltijapäätöksen.

Tällöin oppilas on oikeutettu opetusjärjestelyiden lisäksi ateriapakettiin.

Karanteenin aikana opettaja antaa oppilaalle tehtäviä sovitulla tavalla. Mahdollisuuksien mukaan opetuksessa hyödynnetään etäyhteyksiä.

Lisätietoa Riihimäen kaupungin verkkosivuilla.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut