Taisto Lindeman Hyvinkäältä kilpailee The Voice of Finlandin uudella kaudella – "Haluan laulaa jotain sellaista, millä on merkitystä tai sanomaa"

Taisto Lindeman Hyvinkäältä kilpailee voitosta The Voice of Finlandin uudella kaudella.

29-vuotias Lindeman nähdään 6. helmikuuta Nelosella.

Hän pääsi Ääni ratkaisee -vaiheeseen 1 500 hakijan joukosta.

– On iso juttu päästä sadan jengiin! Lindeman riemuitsee.

– Onhan se aika jännittävä ja erikoislaatuinen tilanne, kun Suomen eturivin artistit istuvat selkä sinuun päin, ja olisi tarkoitus niitä tuoleja käännellä.

Lindeman nähtiin Idols-lavalla vuonna 2017.

On iso juttu päästä sadan jengiin.

Taisto Lindeman

Hiusmuotoilijana Hyvinkäällä työskentelevä laulaja on ensi kertaa mukana TVOF-hulinoissa.

– Mun juttuni on olla hyvin vahvasti omassa genressäni, hän sanoo.

Lindemanin sydän palaa kotimaiselle popmusiikille. Rakkauslauluille ja kertomuksille, jotka yhdistävät ihmisiä.

– Valitsen biisejä tekstipainoitteisesti. Haluan laulaa jotain sellaista, millä on merkitystä tai sanomaa.

TVOFin 11. kaudella on mukana huikeita laulajia, Lindeman kuvailee.

Lavalle astuu erilainen Taisto kuin vuonna 2017.

– Voidaan odottaa ehkä hieman aikuistunutta ja varmempaa preesensiä ja rauhoittumista musiikin ympärille.

Suomalaisia naislaulajia fanittava laulaja hakee TVOF:ista yleisöä ja nostetta musiikkiuralleen.

– Ehkä koko juttu myös tässä Voice of Finlandissa on se, että pysyy omana itsenään ja uskollisena sille, mitä haluaisi tehdä ja antaa ihmisille.

Jännittääkö vastaanotto nyt, kun tv-esitykseen on reilut kaksi viikkoa?

– Totta kai se on tosi jännittävää. Mielessä on kuitenkin erilainen rauha kuin silloin Idolsin aikaan, Lindeman pohtii.

– Nyt aikuisena ajattelee niin, että ihan koko maailma ei ole tässä kiinni, mutta kaikki on plussaa.

The Voice of Finlandin 11. kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa 28. tammikuuta.

Tuomaristossa nähdään Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen, Maija Vilkkumaa, Juha Tapio ja Anna Puu.

Lindeman on kotoisin Turusta, mutta asui pitkään Nurmijärvellä.

Hyvinkäästä on tullut kotikaupunki.

– Minulla on paljon kannustusjoukkoja, ystäviä ja läheisiä ihmisiä jotka ovat hengessä mukana, hän kertoo.

Lindeman on johtava hiusmuotoilija Kauppalankadun Salon Inigassa.

– Rakastan työtäni! Mutta laulamista olisi mahtavaa päästä tekemään myös, ja saada samalla vastapainoa työlle.

Mainos: Aamuposti

Mainos: Hämeen kesäyliopisto

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut