Koronanäytteenotossa on jäätävä ruuhka läpi joulun – Riihimäen drive-in -testaus on aattona tauolla, Keusoten alueella ei silloinkaan

Covid-19 -näytteenottajien joulu kuluu armottoman kiireen keskellä Riihimäellä.

Drive-in -testaus terveyskeskuksessa Kontiontiellä on jouluaattona kiinni, vaikka kiireellisen hoidon yksikkö on auki joka päivä kello 8–22.

– Joulupäivänä ja tapaninpäivänä on taas näytteenottoa, mutta ruuhka on aivan hirvittävä tällä hetkellä, kertoi Pulssi77:n vs. osastonhoitaja Katja Pietinen torstaina Aamupostille.

Näytteenottoaikaa ei ehkä enää saa joulunpyhiksi.

– Jos tekee jouluna positiivisen kotitestin, vastuullinen ihminen jää kotiin, eikä silloin ole niin hirveän kiire päästä tänne testiin. Sunnuntaihin pyritään samaan aikoja, mutta huono on tilanne.

Hyvinkäällä ja muualla Keusoten alueella joulu ei tuo taukoja koronatestaukseen.

– Tällä viikolla vapaita aikoja on ollut vasta toisena tai kolmantena päivänä, koska näytteisiin tulijoita on niin paljon, viestitti Keusoten kuntayhtymäjohtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen.

Riihimäen seudun terveyskeskuksen korona-asioiden käsittelijöillä on painava kehotus:

Ottakaa yhteyttä vain kerran.

Joko Omaolo.fi tai soittamalla yhden kerran, ei moneen paikkaan kaikilla väylillä.

– Ihmiset kuormittavat meitä tekemällä monta yhteydenottoa, jonka jälkeen moni meistä hoitaa samaa asiaa. Se on haastavaa.

Pulssi77:n lipan alla drive-in -testauspisteessä ehditään arkisipäivisin ottaa 80–100 nenä-nielu-näytettä ja iltanäytteenotossa vielä 40–50 lisää.

– Nyt viikonloppuna päivään saadaan ehkä 50-60 testiä, Pietinen arvioi.

– Ensi viikolle yritetään laittaa lisää volyymia, testejä tehdään aamusta iltaan, mutta henkilökuntapula on tällä hetkellä ihan jäätävä.

Pietinen suosittelee koronan kotitestejä.

– Niiden luotettavuus on todettu hyväksi. Ja toivomme, että ihmiset olisivat vastuullisia ja pysyisivät kipeinä kotona.

– Myös tartunnan jäljitys on äärimmäisen ruuhkautunut tällä hetkellä, Pietinen kertoi.

– Kaikille positiivisille tulee yhteydenotto, mutta se kestää, koska positiivisia tulee nyt niin paljon.

Tartunnanjäljittäjät tekevät töitä läpi koko joulun.

– Näin synkässä tilanteessa ei ole vielä koskaan oltu tänä aikana, Pietinen sanoi.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut