Antti Tuisku ja Kaija Koo pääesiintyjinä Pihkalan kesäkonsertissa – tapahtumaa kaavaillaan monivuotiseksi

Ensi kesänä järjestettävä Pesisstadion Live tuo kotimaiset huippuartistit pesäpallostadioneille.

Monivuotiseksi kaavailtu tapahtuma järjestetään kesällä Hyvinkään Pihkalan pesäpallostadionilla, Imatran Ukonniemen pesäpallostadionilla ja Sotkamon Hiukan pesäpallostadionilla.

Pihkalan pesäpallostadionilla tapahtuma on lauantaina 11.6.

Ensi kesän esiintyjinä ovat Antti Tuisku ja Kaija Koo sekä myöhemmin julkaistava kolmas esiintyjä.

Warner Music Liven tuottamat tapahtumat järjestetään yhteistyössä paikallisten pesäpalloseurojen, kuten Tahkon, kanssa.

– Saimme idean toteutukseen Yhdysvalloista, missä baseball-areenoita on onnistuneesti hyödynnetty isojen konserttien järjestämiseen jo vuosia.

– Ajattelimme, että pesäpallostadionit toimivat vähintään yhtä hyvin. Idea sai heti kannatusta sekä mukaan kysytyiltä artisteilta että paikallisilta pesäpalloseuroilta, toteaa tiedotteessa Pesisstadion Live -konserttien promoottori Timo Isomäki.

Julkkikset löivät palloa huumetyön hyväksi

Kuinka sujuu Tuiskulta ja Vesalalta pesäpallo? – Keltainen sydän -hyväntekeväisyystapahtuma kerää lauantaina Hyvinkäällä julkkiksia ilmaistapahtumaan pelaamaan

Kaija Koo villitsi Iskelmäkesän perjantai-illassa – uskolliset fanit kulkevat mukana keikalta toiselle

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut