Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työttömiä on jo vähemmän kuin ennen koronaa vuonna 2019 – Uudenmaan kehitys muuta maata heikompi

Työllisyyden kasvu on jatkunut, kertoo Tilastokeskus. Sen mukaan työttömiä oli lokakuussa 37 000 vähemmän kuin vuosi sitten, työssäkäyviä oli puolestaan 65 000 enemmän.

Työssäkäyviä oli viime kuussa enemmän kuin koronakriisiä edeltävänä vuonna 2019.

– Työttömien määrässä mentiin ensimmäistä kertaa koronakriisin alun jälkeen vuoden 2019 alapuolelle. Työllisyys palautui nopeasti jo toukokuussa ja pysytteli koronaa edeltävällä tasolla syyskuuhun asti. Lokakuussa myönteinen vire jatkui taas vahvempana ja työllisten määrä kipusi takaisin vuoden 2019 yläpuolelle, toteaa tiedotteessa Tilastokeskuksen yliaktuaari Tatu Leskinen.

Työllisiä oli lokakuussa yhteensä 2,57 miljoonaa. Työllisiä miehiä oli 43 000 enemmän ja naisia 22 000 enemmän kuin vuoden 2020 lokakuussa.

Myös työvoiman ulkopuolella olevia oli vähemmän kuin vuotta aiemmin.

– Suomen talouskasvun on ennustettu jatkuvan nopeana myös ensi vuonna. Me emme vielä tiedä miten koronapandemian neljäs aalto tulee vaikuttamaan talouteen ja työllisyyteen, Leskinen pohtii.

Uudenmaan ely-keskuksen mukaan työttömyys aleni lokakuussa myös Uudellamaalla viime lokakuuhun verrattuna. Työttömiä oli nyt 16 824 vähemmän kuin vuosi sitten. Heitä oli 15,5 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten, kun koko maassa heidän määränsä laski keskimääräärin 17,2 prosenttia.

Viime kuun lopussa Uudenmaalla oli yhteensä 92 044 työtöntä työnhakijaa. Heistä oli lomautettuja 8 308 ja ilman työsuhdetta 83 736.

Vuoden takaiseen verrattuna suurempi muutos on tapahtunut lomautettujen määrässä. Heitä oli nyt 65 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ilman työsuhdetta olevien määrä väheni vain 1,6 prosentilla.

Uusia Uudenmaan TE-toimistoon ilmoitettuja avoimia työpaikkoja oli nyt enemmän kuin ennen koronapandemiaa. Sinne ilmoitettiin lokakuussa lähes 70 prosenttia enemmän työpaikkoja kuin vuosi sitten. Nyt niitä oli kaikkiaan 32 726.