Jos ranne on tatuoitu, älykello ei välttämättä toimi. Tämän sai huomata Varusteleka-yrityksen perustaja Valtteri Lindholm. Hän twiittasi aiheesta viikonloppuna.
– Kuulkaas nuoret, jos tatuoitte ranteenne, niin sitä sitten nelikymppisenä katuu. Koska nämä helvetin älykellot eivät toimi tatuointien läpi, eikä kukaan kerro sitä ennen kuin kierrätit jo paketin, Lindholm kirjoitti.
Lindholmin havainto pitää paikkansa, vahvistaa Polarin tuote- ja sykeasiantuntija Ville Uronen Iltalehdelle. Urosen mukaan asiasta kerrotaan avoimesti myös käyttäjille.
– Tämä ongelma koskee kaikkia niitä valmistajia, jotka käyttävät optisia sensoreita. Sensorin valo tutkii sitä, miten veri kulkee suonissa. Tatuointi vaikeuttaa mittaamista, sillä valo ei mene hyvin siitä läpi. Musteen väri ja paksuus voi myös vaikuttaa tähän, Uronen kertoo Iltalehdessä.
Urosen mukaan tatuoinnit vaikuttavat vain niihin tutkimustuloksiin, jotka kello mittaa optisella sensorilla, mikä Polarin kelloissa tarkoittaa vain sykettä. Iltalehden mukaan suurin osa äly- ja urheilukellovalmistajista käyttää optista sensoria sykkeen ja happisaturaation mittaamiseen.
Asiasta ensimmäisenä kertonut Ilta-Sanomat toteaa, että älykellovalmistajat kertovat ongelmasta verkkosivuillaan. Esimerkiksi Suunto kirjoittaa verkossa, että tatuoinnit voivat heikentää optisen anturin lukemien tarkkuutta, koska ne lisäävät laitteen ja verisuonien välille ylimääräisiä tiedonkäsittelyä vaikeuttavia kerroksia.
Lindholmin twiitin vastauksissa kerrotaan, että tatuoinnin aiheuttamaa ongelmaa voi kiertää laittamalla tatuoinnin ja kellon väliin palan kirkasta teippiä.