Keskustelu ruisleivistään tunnetun Reissumiehen kampanjasta lähti osin sivuraiteille, näkee Ari Ahola, joka vastaa Reissumiehen brändistä Fazer Leipomot -yhtiössä.
– Keskustelu on lähtenyt sivuraiteille, kun on tartuttu kulttuurisiin ja etnisiin asioihin. Jotkut tulkitsevat kampanjaamme väärin.
– Jotkut ovat vastustaneet kampanjaamme ja uhanneet sen takia jopa boikotoida tuotetta.
Jotkut ovat kokeneet miesten erilaisuuden hyväksymistä korostavan kampanjan varsin kielteiseksi, Ahola vahvistaa.
Kampanjalla on haluttu edistää sitä, että jokainen voi olla oma itsensä, Ari Ahola kertoo. Hänestä siinä on myös onnistuttu.
– Se on hyvä, että kampanjan kolmen erilaisen miehen edustama monimuotoisuus on puhuttanut ihmisiä.
Paljon on ollut tunnettakin mukana.
Ari Ahola
– Olemme saaneet kommentteja kampanjan puolesta, että näin menemme kohti suvaitsevaisempaa Suomea.
Keskustelua on toden totta riittänyt kampanjasta, jonka marraskuun ajan kasvoina on esillä kolme erilaista miestä, Ari Ahola toteaa.
– Valtamedia on tähän aiheeseen tarttunut vahvasti ja katsoin, että kampanja oli keskiviikkopäivän puhutuin aihe Twitterissä.
– Paljon on ollut tunnettakin mukana.
Eläköön reissumiesten erilaisuus. Se on kampanjan slogan.
Kampanjan reissumiehinä toimivat räppäri Pastori Pike ja ihmisoikeuskouluttaja, transmies Dakota Robin sekä kiekkolegenda Marko Jantunen.
Reissumiesten erilaisuutta juhlistavan kampanjan kunniaksi valmistetaan yhteensä miljoona leipäpussia.
Kaduttaako tämä kampanja jo näin alkuvaiheessa, Ari Ahola?
– Ei kaduta pätkääkään, päinvastoin. Kampanja on lähtenyt liikkeelle yrityksemme arvoista.
Reissumies on ruisleipä, jota Fazer-konserniin kuuluva Oululainen on valmistanut vuodesta 1978.
Keltainen väri, kulkijahahmo ja tunnussävel ”Reissumiestä vaisto vie” ovat tunnusmerkkejä, jotka moni osaa yhdistää kyseiseen tuotteeseen.
Leipomo- ja ruokapalvelualalla toimiva suomalainen Fazer on perheyritys, jolla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan.