Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Riihimäen piparikisassa leivotaan tänä vuonna jotakin R:n muotoista – Työt näkyvät muuallakin kuin vain somessa

Vuosi sitten ensimmäisessä Riihimäen kaupungin piparikisassa valmistui muun muassa tällainen teos. Tänä vuonna järjestäjä edellyttää, että mukana on R-kirjain joko sellaisenaan tai osana isompaa kokonaisuutta. Riihimäen kaupunki

Petri Lyy

Kaupungin piparikilpailun aiheena Riihimäellä on tänä vuonna R-kirjain. Piparitaikinasta voi muotoilla joko pelkän kirjaimen tai kirjaimen voi lisätä osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta.

– Kannustamme yhdessä leipomiseen, luovuuteen, oivalluksiin sekä persoonallisiin rakennus- ja koristeluratkaisuihin. Taitoja tärkeämpää on leipomisen ilo, toteaa kaupungin tiedottaja Marke Harkas.

Kilpailu käynnistyi torstaina. Palkittavat ovat selvillä joulukuun puolivälissä.

Kilpailu on kaikille avoin. Kisaan voivat osallistua yksilö- ja joukkueleipojat.

Voittajateokset valitsee tuomaristo, johon kuuluvat kaupunginjohtaja Jere Penttilä, Suomen lasimuseon johtaja Hanna Mamia-Walther, vt. kaavoituspäällikkö Niina Matkala, kulttuurituottaja Lyti Aaltonen ja leipuri-kondiittori Mervi Väisänen.

Tuomaristo palkitsee kolme teosta 60 euron lahjakortilla. Kilpailijat sitoutuvat olemaan syömättä teostaan kilpailun ratkaisuun asti.

Kuva kilpailutyöstä jaetaan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #PipariRiksu #RakasRiksu #Riihimäki #Joulu. Kuva myös lähetetään osoitteeseen viestinta@riihimaki.fi.

Kaupunki voi jakaa kuvia omissa some-kanavissaan.

– Kilpailijat saavat halutessaan tuoda teoksensa esille myös Matkakeskuksen Liikeradan Galleria Tärinään, jossa järjestetään Riihimäen Kuvataitelijoiden näyttely 19. marraskuuta alkaen, Harkas kertoo kaupungin tiedotteessa.

– Viime vuonna toivottiin monta kertaa, että kilpailutyöt olisivat nähtävillä muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa.

Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Silloin osallistujia oli 38.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut