Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Miljoonia litroja viemäriin joka vuosi – Moni ei hoksaa suosikkijuomaa ruokahävikiksi, vaikka senkin valmistus vaatii rutkasti luonnonvaroja

Kahvia menee vuodessa viemäriin noin neljä litraa kotitaloutta kohden. Katja Juurikko

Sirpa Repo

Peräti 13 prosenttia ruokahävikistämme on keitettyä kahvia. Kahvia enemmän hävikkiin päätyy vain vihanneksia ja hedelmiä

Tiedot selviävät Luonnonvarakeskuksen (Luke) vetämästä Ruokahävikin seuranta ja tiekartta -hankeesta.

Suomalaiset juovat kahvia henkeä kohden yli 1 300 kuppia vuodessa. Siitä huolimatta iso osa keittämästämme kahvista päätyy suoraan viemäriin.

Yhden suomalaisen ruokahävikki vuodessa on kaikkiaan 20 kiloa. Tästä 2,6 kiloa on kahvia. Sitä menee viemäriin miljoonia litroja vuodessa.

Eniten kahvia päätyy lavuaariin niissä kotitalouksissa, joissa sitä myös juodaan eniten. Yleisin syy kahvihävikille on, että keitettävän kahvin määrää ei osata arvioida oikein.

– Uskon, että kahvia ei osata ajatella samalla tavalla ruokahävikkinä kuin vaikkapa leipää. Kahvipapu on kuitenkin arvokas raaka-aine, jonka käsittelyyn ennen sen päätymistä kahvina kauppojen hyllyille tarvitaan satojen alansa ammattilaisten työpanos ja matka maapallon toisella puolella sijaitsevilta viljelmiltä Suomeen, muistuttaa tiedotteessa Meiran vastuullisuus- ja strategiajohtaja Marleena Bask.

Hävikkitiedot perustuvat kotitalouksien hävikin arviointiin kehitettyyn Hukka-päiväkirjasovellukseen. Se mahdollistaa hävikin seurannan helposti ja ilman keittiövaakoja. Sovellus kehitettiin osana Luken vetämää Ruokahävikin seuranta ja tiekartta -hanketta

Hävikkiviikkoa vietetään 13.–19. syyskuuta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut