Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvinkäällä 13 uutta koronataruntaa – Kanta-Hämeessä yksi vähemmän – Tartunnalle voinut altistua useissa paikoissa Hämeenlinnassa

Hyvinkäällä raportoitiin sunnuntaina 13 uutta koronatartuntaa. Keusoten aluuella tartuntoja tilastoitiin 56 kappaletta. Niistä Hyvinkään lisäksi 13 Järvenpäässä ja saman verran Tuusulassa, Nurmijärvellä kymmenen, Mäntsälässä kuusi ja Pornaisissa yksi.

Tartuntoja on nyt todettu kahden viikon aikana 262 kappaletta.

Hyvinkäällä tartuntoja on kahden viikon ajalta 68. Se on korkein luku Keusoten kunnista. Hyvinkääläisistä ensimmäisen koronarokotteen on Keusoten mukaan saanut 69,5 prosenttia.

Sunnuntaihin mennessä Kanta-Hämeen alueella on todettu yhteensä 2 408 koronatartuntaa.

Viikonlopun aikana Kanta-Hämeessä raportoitiin 12 uutta tartuntaa. Tapauksista kahdeksan on Hämeenlinnan seudulta, kolme Riihimäen ja yksi Forssan seudulta.

Koronavirustartunnalle on mahdollisesti voinut altistua Hämeenlinnassa Vanajantien Tasolounaassa 3.8. kello 11-12, ravintola Pancho Villassa Sibeliuksenkadulla 4.8. kello 12-13, jääliikuntakeskus Hakiossa 5.8. kello 20.15-21-15 ja Tiiriön Lidlissä 5.8. kello 7-14.

Näissä paikoissa asioineita pyydetään tarkkailemaan terveydentilaansa huolellisesti ja hakeutumaan koronatestiin, mikäli havaitsee koronatartuntaan viittaavia oireita.