Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Alaikäiset pakenivat autolla hurjaa vauhtia poliisipartiota Riihimäeltä Hyvinkäälle – löytyivät lopulta poliisikoiran avulla maastosta

Alaikäiset pakenivat hurjaa vauhtia Hämeen poliisia maanantaina aamuyöllä Riihimäeltä Hyvinkäälle. Kuvituskuva. Arkisto/Ilkka Hartikainen

Jari Halme

Alaikäiset pakenivat hurjaa vauhtia Hämeen poliisia maanantaina aamuyöllä Riihimäeltä Hyvinkäälle.

Auto oli otettu luvatta käyttöön.

Tapahtumavyyhti lähti käyntiin, kun poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten Siltakadulla Riihimäellä.

– Auto ei pysähtynyt poliisiauton pysäytysvalosta huolimatta, vaan lähti kiihdyttämään karkuun kovaa nopeutta taajama-alueella, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Poliisin mukaan pakenevan auton seuraaminen jatkui aina Hyvinkään puolelle saakka.

Auto löytyi Hyvinkäältä tyhjänä, ja jäljistä päätellen sillä oli törmätty liikenteenjakajaan.

Poliisi otti etsintöihin avuksi poliisikoiran, ja koiran avulla lähimaastosta löytyikin kaikki autossa olleet kolme alaikäistä henkilöä.

Tapahtumista ilmoitettiin sosiaalipäivystykseen ja kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja luvattomasta käytöstä.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut