Yleisö voi jättää oman visuaalisen jälkensä Happy Valley -näyttelyyn

Merja Puustisen ja Andy Bestin värikkäät teokset menevät ihon alle.

Kirkkaissa väreissä loistavat ilmatäytteiset veistokset herättävät sisäisen lapsen ja tuovat mieleen pomppulinnat ja jättikokoiset rantalelut. Kun Hyvinkään taidemuseon amanuenssi Marjo Kuula alkaa kertoa teemoja teosten takana, menevät ne syvälle ihon alle.

Kansainvälisestikin arvostettujen kuvataiteilijoiden Merja Puustisen ja Andy Bestin taide on kuin tikapuut, joita kiipeämällä voi löytää uusia tasoja ja merkityksiä.

– Taide voi olla samaan aikaan miellyttävää, kaunista ja provosoivaa, Puustinen kertoo.

Taiteilijapariskunnalle tärkeitä teemoja iloisen ja värikkään muodon takana ovat ajan ilmiöt, kuten populismin nousu, terrorin pelko, ilmastokriisi ja lajien kuoleminen. Näitä teemoja on kaikkia löydettävissä myös Hyvinkään taidemuseossa esillä olevista teoksista.

Näyttelyn nimi Happy Valley viittaa brittiläisaristokraattien seikkailijayhteisöön, joka eli maailmansotien välisenä aikana Keniassa ja Ugandassa.

– Yhteisössä ammuttiin surutta suurriistaa, juhlittiin ja käytettiin huumeita. Vaimot ja tyttöystävät vaihtuivat.

Hyvinkään taidemuseon suuren näyttelytilan ilmatäytteiset monsterit viittaavat jatkuvan juhlinnan ”liskojen yöhön”. Puustisen mukaan yhtymäkohtia vanhan seikkailijoiden yhteisön ja nykyajan yhteiskunnan välillä on so what -asenne.

– Koemme, että meillä on länsimaalaisina oikeus kuluttaa niin paljon kuin me haluamme luonnonvaroista ja lajeista piittaamatta.

Taidemuseon toisessa tilassa oleva suurikokoinen Paradise Express -teoksen itsemurhapommittajageisha täyttää tilan niin, että siellä on vaikea liikkua.

– Sota terrorismia vastaan ja terrorin pelko on asia, jota ei pääse karkuun. Se on vallannut koko yhteiskuntamme.

Puustisen mukaan on kiehtovaa käsitellä yhteiskunnallisesti varsin synkkiäkin teemoja iloisten värien ja muotojen kautta.

– Olen kolmen lapsen äiti ja nautin suuresti lapsistani, puutarhatöistä ja elämästäni, samalla olen hyvin tietoinen siitä, millaisen maailman tulen lapsilleni jättämään. Elämässämme on jatkuva ristiriita ilon ja vastuun välillä.

Puustiselle ja Bestille tärkeä osa taidetta on myös yhteisöllisyys ja osallistaminen. Happy Valley -näyttelyssä yleisö voi muokata muovailuvahasta oman hirviönsä tai maalata sen taidemuseon seinää kiertävään yhteisölliseen muraaliin.

– Koen tärkeänä, että yleisö voi jättää näyttelyyn oman visuaalisen jälkensä. On ollut hienoa huomata, kuinka innoissaan yleisö on lähtenyt mukaan taiteen tekemiseen, Puustinen sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut