Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mies riehui pesäpallomailalla Karankadulla Riihimäellä – Saturnuksenkadulla oven lasi rikki

Auton ikkunoita rikottiin pesäpallomailalla Riihimäellä perjantaina iltapäivällä.

Poliisille ilmoitettiin, että mies pyrkii pysäköityihin autoihin sisälle Karankadulla.

Partion tullessa paikalle oli mies poistunut läheisen talon rappukäytävään, mutta poliisi löysi rapusta tuntomerkkeihin sopivan miehen.

– Asiaa selviteltäessä, huomattiin että yhden auton tuulilasi oli rikottu.

– Partiolle selvisi silminnäkijän kertomana, että poliisin kiinniottama mies oli rikkonut pesäpallomailalla myös auton ikkunan, poliisi tiedottaa.

Mies otettiin kiinni, ja tekoväline löytyi lähistöltä.

Saturnuksenkadulla rikottiin ulko-oven lasi lauantain vastaisena yönä kello kahden aikaan.

Tekijänä oli mies, joka poistui paikalta.

Poliisin mukaan tekijästä on saatu todistajalta hyvät tuntomerkit.

Veljeksillä raju riita Riihimäellä – riehuja käyttäytyi aggressiivisesti myös poliisia kohtaan

Mies pahoinpiteli ja nainen huusi apua Hämeenkadulla Riihimäellä – Poliisi käytti kaasusumutinta molempiin

Mopo kolaroi henkilöauton kanssa Lopella – Poliisi alustavasti: "Mopoilija ajoi vastaantulevien kaistalla"