Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Riihimäen Uramolla kaksi koronatartuntaa – kaksi ryhmää kotihoitoon varotoimenpiteenä

Kuvituskuva. Timo Mustalampi

Riihimäen Uramon seitsemästä esikoulu- ja päiväkotiryhmistä kahta kehotetaan jäämään kotiin perjantaiksi kahden positiivisen koronavirustartunnan vuoksi.

Riihimäen kaupunki tiedotti asiasta torstaina illalla.

Kaupungin mukaan kyse on ennakoivasta varotoimesta. Kehotus koskee 21 varhaiskasvatuksessa ja 21 esiopetuksessa olevaa lasta.

– Varotoimenpide johtuu siitä, että positiivisiin koronatuloksiin liittyvä jäljitystyö on kesken ja kaikkia altistumisketjuja ei ole pystytty vielä varmistamaan, tiedotteessa todetaan.

Kaupungin varhaiskasvatuksen henkilökunta on soittanut torstai-illan aikana niihin perheisiin, joita varotoimenpide koskee. Perheiden tavoittelu on yhä kesken.

– Toivon, että vanhemmat pitävät puhelimet lähellään ja vastaavat vielä illalla heille tuleviin puheluihin, sivistysjohtaja Jarkko Niiranen sanoo kaupungin tiedotteessa.

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän tehtävänä on kartoittaa altistuneet ja ottaa heihin yhteyttä mahdollisimman pian. Myös Uramon esikoulu- ja päiväkotiryhmien henkilökunta on auttamassa terveyskeskusta jäljitystyössä.

Lisäksi kolme aikuista on asetettu karanteeniin tartuntataudeista vastaavan lääkärin suosituksesta varotoimenpiteenä. Altistumiset ovat tapahtuneet maanantaina 17.5. ja tiistaina 18.5.

14 vuorokauden karanteeniaika lasketaan alkamaan altistustilanteesta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut