Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Riihimäelle on perustettu uusi liikuntaseura Riihimäen Liikkujat – luvassa treenipäivä lapsille ja nuorille

Uusi liikuntaseura: Riihimäen Liikuttajat haluaa innostaa lapsia ja nuoria liikunnan pariin.

Kilpavalmennuksen lisäksi Riihimäen Liikuttajat haluaa tarjota kivaa liikunnallista toimintaa koulu- ja päiväkotilapsille. - Tutustutaan uusiin lajeihin, tavataan uusia ihmisiä ja hikoillaan porukalla, Maria Pohjanvuori kertoo. Kuvassa on myös joukkuevoimistelua seurassa harrastava Wilma Pohjanvuori. Mia Lagström

Mia Lagström

Riihimäen Karan koululla pääsee lauantaina 22.5. tutustumaan kivoihin liikuntalajeihin, kuten voimisteluun, tanssiin sekä sirkukseen ja akrobatiaan. Iltapäivän mittainen treenipäivä on suunnattu lapsille ja nuorille 6:sta ikävuodesta ylöspäin.

– Mukaan voi tulla yhdeksi tunniksi tai koko iltapäiväksi. Kolmen tunnin kokonaisuuteen osallistuville on tarjolla ruokailu, Maria Pohjanvuori Riihimäen Liikuttajat ry:stä kertoo.

Treenipäivän valmennuksesta vastaavat sirkus- ja akrobatiaohjaaja Maria Krestjanoff, tanssija Inka Hartikainen sekä Riihimäen Liikuttajien oma ammattivalmentajaksi valmistuva Suvi Lehvonen.

Riihimäen Liikuttajat on tammikuussa perustettu pieni liikuntaseura, jonka kilpalajitarjontaan kuuluvat voimistelu sekä show- ja nykytanssi.

– Tarjoamme kilpavalmennusta pienryhmille ja täydentävää valmennusta yksittäisille urheilijoille kysynnän mukaan. Valmentajamme Suvi Lehvonen on kilpaurheilukonkari, joka on kisannut SM-tasolla tanssissa ja kilpa-aerobicissa, Pohjanvuori kertoo.

Kilpavalmennuksen lisäksi tärkeä osa Riihimäen Liikuttajien toimintaa on matalan kynnyksen liikunnan tarjoaminen lapsille ja nuorille.

Pienenä ja ketteränä seurana voimme järjestää toimintaa nopeallakin aikataululla.

Vastaavia kaikille avoimia Treenipäiviä tullaan järjestämään jatkossakin.

– Haluamme syksyllä tarjota kivaa liikunnallista toimintaa koulu- ja päiväkotilasten iltapäiviin ja iltoihin. Treenipäivässä tutustaan uusiin lajeihin, tavataan uusia ihmisiä ja hikoillaan porukalla. Se on hauskaa. Pienenä ja ketteränä seurana voimme järjestää toimintaa nopeallakin aikataululla.

Kolmantena Riihimäen Liikkujat haluaa ottaa kantaa ja vaikuttaa.

– Itselleni suuri herätys oli, kun Riihimäen kaupunki lähti ajamaan pienten koulujen lakkauttamista ja lasten siirtämistä suurempiin yksiköihin. Urheiluseurojen kannalta tämä olisi katastrofaalista. Pienet koulut ovat hyviä paikkoja viedä liikuntaa lähelle lapsia. Haaveenani olisi tarjota foorumi alueen liikuntaseuroille, ja osallistua keskusteluihin näistä tärkeistä asioista, Pohjanvuori sanoo.

Tuoreen seuran lukujärjestys tullaan julkaisemaan lähiaikoina. Kilpavalmennuksen sekä lasten ja nuorten liikuttamisen lisäksi seura tulee tarjoamaan korjaavaa ja kuntouttavaa ryhmäliikuntaa aikuisille. Suunnitelmissa on myös terveyteen, liikuntaan ja ravitsemukseen liittyviä yleisöluentoja ja klinikoita.

– Kaikille avointa hyvinvointivalmennusta, Pohjanvuori kertoo.

Riihimäen Liikuttajat

Kaikille avoin Treenipäivä

Riihimäen Liikuttajat järjestää lapsille ja nuorille avoimen Treenipäivän la 22.5. Karan koululla. Ohjelmassa klo 14.30–15.30 tanssia ja voimistelua 6–8-vuotiaille, klo 15.30–16.30 sirkusta ja akroa 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille sekä tanssia ja voimistelua 9–12-vuotiaille. Klo 16.30–17.15 ruokatauko, jonka jälkeen klo 17.15–18.15 dance 13- ja sitä vanhemmille sekä sirkus ja akro 9–12-vuotiaille, klo 18.15–19.15 tanssi ja ilmaisu 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille sekä dance 9–12-vuotiaille.

Joko 10 euroa/tunti tai 25 euroa koko Treenipäivä (sisältää ruokailun). Ilmoittautumiset 17.5. mennessä liikuttajat@liikuttajat.net. Ilmoita nimi, syntymäaika, sähköposti ja puhelinnumero sekä huoltajan yhteystiedot.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut