HSL hakee miljoonasäästöjä bussiliikenteestä koronan vietyä matkustajat – ruuhka-ajat lyhenevät, vuorovälejä harvennetaan

Kuvituskuva. Jussi Vehkasalo
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Helsingin seudun liikenne (HSL) aikoo säästää bussiliikenteessä kuusi miljoonaa euroa ensi talven liikennekaudella. Se tarkoittaa esimerkiksi ruuhka-aikojen lyhentämistä.

Koronaepidemia leikkasi joukkoliikenteen matkustajamäärän 40-60 prosenttiin normaalista ajasta, mikä iski pahasti HSL:n talouteen.

Bussiliikenne on myös nopeutunut, koska matkustajia kulkee entistä vähemmän ja muu ajoneuvoliikenne on vähentynyt. Ensisijaisesti HSL pyrkiikin hyötymään bussien ajoaikojen nopeutumisesta.

– Pienenämme kustannuksia laajasti koko HSL-alueella ja kaikessa bussiliikenteessä. Tällä tavoin säästöt jakautuvat niin, että asiakkaillemme aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa, HSL:n osastonjohtaja Tero Anttila sanoo tiedotteessa.

"Ilman kuntien tukea AB-lippu maksaisi tuplat" – HSL pyytää apua valtiolta, koronaelpyminen ei ole lähtenyt toivotusti käyntiin: Lipputulot yhä alle budjetoidun

HSL:llä on jo kokemusta nopeutumisen tuomista säästöistä. Monilla bussilinjoilla tulivat viime helmikuussa ajoaikojen nopeutumisen vuoksi käyttöön uudet aikataulut, mikä pienensi jonkun verran bussiliikenteen kustannuksia.

Seuraavaksi arvioidaan uudelleen ruuhka-aikojen liikennetarjontaa. Korona on verottanut erityisesti ruuhka-aikojen matkustamista. Ruuhka-ajan kysynnän arvellaan elpyvän pandemian jälkeen hitaammin kuin muiden aikojen matkustaminen.

Vuorojen vähentämisen ohella HSL:ssä on harkinnassa ruuhka-aikojen lyhentäminen. Silloin aika, jolloin bussiliikenne on tiheimmillään, olisi nykyistä lyhyempi.

– Tavoitteemme on kuitenkin pitää ruuhka-aikojen liikenne jatkossakin pääpiirteissään hyvällä tasolla, Anttila sanoo.

Näiden keinojen jälkeen HSL säästää leikkaamalla liikennöintiaikoja, harventamalla vuorovälejä tai lakkauttamalla liikennöintipäiviä linjakohtaisesti.

Helsingissä, Espoossa että Vantaalla säästöt kohdistetaan etenkin ruuhka-ajan liikenteeseen muun muassa vuorovälejä harventamalla.

Itä-Vantaalla alkaa ensi syksynä Lahdenväylän linjastosuunnitelman mukainen liikenne, mutta lauantailiikenteeseen suunniteltu vuorovälien tihentäminen jää toteutumatta. Harvennettu iltaliikenne alkaa monilla linjoilla suunniteltua aikaisemmin.

Keravalla HSL harventaa ruuhka-ajan vuorovälejä Helsinkiin suuntautuvassa seutuliikenteessä. Keravan sisäisessä liikenteessä lakkautetaan yksittäisiä vähän käytettyjä vuoroja.

Kirkkonummella kavennetaan ruuhkaliikenteen liikennöintiaikoja ja yksittäisillä linjoilla lyhennetään ruuhka-ajan tiheän liikenteen kestoa.

Sipoossa tulee käyttöön uusi liikennöintisopimus, joka laskee kustannustasoa merkittävästi. Tuusulassa lakkautetaan yksittäisiä vähän käytettyjä vuoroja.

– Ensi talven tavoitteemme on vähentää bussiliikenteen viikkotason liikennöintikustannuksia noin kahdella prosentilla tähän kevääseen verrattuna. Säästöt, joita olemme kaavailleet, pienentävät bussiliikenteen liikennöintikustannuksia noin kuudella miljoonalla eurolla vuodessa, Anttila sanoo.

Lähijunissa ja asemilla näkyy jatkossa yhä enemmän konduktöörejä – liputta matkustamiseen puututaan entistä tiukemmin

Jo 90 prosenttia käyttää maskia HSL:n joukkoliikenteessä – kuljettajien maskittomuudesta paljon huomautuksia

Helsingin seutu pärjäsi hyvin joukkoliikenteen vertailussa – kaksi kotimaista kilpailijaa kiilasi kuitenkin edelle

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut