Korkeasaaren ovet avautuivat taas yleisölle, mutta tiukoin rajoituksin – Näin eläimiä pääsee katsomaan

Korkeasaareen pääsee taas. Johanna Erjonsalo/Arkisto

Minna Harmaala

Korkeasaaren eläintarha avautui taas yleisölle tänään maanantaina kello 10. Eläintarha on ollut pitkään suljettuna koronaepidemian vuoksi.

Korona vaikuttaa Korkeasaari-vierailuihin edelleen. Avoinna ovat vain ulkotilat. Lisäksi kaikkien, jopa vuosikorttilaisten, pitää ilmoittautua vierailulle ennakkoon. Varaukset tarkistetaan lipunmyynnissä, joten poikkeuksellisesti myös ennakkolipun ostaneiden ja vuosikorttilaisten on kuljettava lipunmyynnin kautta.

Ennakkovaraus mahdollistaa eläintarhan mukaan saapumisen porrastamisen ja kävijämäärän rajoittamisen. Eläintarhassa saa kuitenkin oleskella niin kauan kuin haluaa, kunhan ei ylitä aukioloaikoja.

Varauskalenterista selviävät suuntaa-antavasti Korkeasaaren vilkkaimmat ja rauhallisimmat vierailuajat. Jutun kirjoitushetkellä tulevien 7 päivän aikana on tilaa mihin aikaan päivästä tahansa.

Varauksen voi tehdä aikaisintaan 7 päivää ennen vierailua. Jos varauskalenterissa on tilaa, varauksen voi tehdä vielä saapumishetkelläkin.

Yhdellä varauksella eläintarhaan voi saapua korkeintaan kuusi ihmistä ja kaikkien on saavuttava yhtä aikaa. Jos seurue on suurempi, varaukset pitää tehdä useammalla kuin yhdellä sähköpostiosoitteella, sillä yksi ihminen voi tehdä vain yhden varauksen päivässä.

Varaukset eivät kuitenkaan ole yksityisiä, vaan samaan aikaan eläintarhaan voi tulla muitakin seurueita.

Apinat tylsistyvät hiljaisessa Korkeasaaressa – "Nyt kun ihmisiä liikkuu vähemmän, eläimet ovat kiinnostuneita, kun kuka tahansa osuu näköpiiriin"

Lahjoita pehmolelusi tiikereille! Korkeasaari ottaa vastaan käytettyjä leluja ja sadevesitynnyreitä

Korkeasaareen nuori amurinleopardipari – Mahdollista jälkikasvua saatetaan palauttaa luontoon

Korkeasaaren pikkuapinat saivat videot – matojen luikertelu kiinnosti enemmän kuin seeprojen touhut

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut