Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Viikko etenee koleassa kelissä ja "lumipommikin" on luvassa – lunta voi tulla Etelä-Suomessakin

Kuvituskuva. Jussi Vehkasalo
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Sää on tällä viikolla koleaa ja päivälämpötilat jäävät selkeästi pitkän ajan keskiarvoja kylmemmäksi.

Koleuden lisäksi odotettavissa voi olla viikon puolivälin jälkeen lumisateita jopa Etelä-Suomessa. Näin ennustaa meteorologi Joanna Rinne Forecan blogissa.

Maan etelä- ja keskiosassa päivälämpötilat pysyttelevät tällä haavaa enimmäkseen 6-9 asteessa, hyvin paikallisesti 10 asteen raja saattaa ylittyä. Vuosien 1981-2010 tilaston mukaan lämpötilat ovat olleet näihin aikoihin keskimäärin 12-14 astetta Etelä-Suomessa ja 10-12 astetta maan keskiosassa.

Sää kylmenee keskiviikkona edelleen ja torstaiaamuna pyryttää jopa Tampereen eteläpuolella.

Suomea lähestyy etelästä uusi matalapaineen keskukseen liittyvä sadealue. Sää pilvistyy koko maassa, ja Etelä-Suomeen leviää etelästä keskiviikon edetessä sateita.

Päivälämpötilat jäävät maan etelä- ja keskiosassa vähän yli viiteen asteeseen, Rinne kirjoittaa.

Yön aikana sadealue liikkuu hyvin hitaasti kohti pohjoista, ja jo Tampereen ja Mikkelin leveysasteiden tuntumassa sateet tulevat ainakin osin lumena. Blogissa kuvaillaankin, että Suomea uhkaa torstaina toukokuun "lumipommi".

Voimakas, pienikokoinen matalapaineen keskus liikkuu ennusteiden mukaan itäiseen Suomeen torstaina. Näin nopealiikkeinen matalapaineen keskus ennustuu huonosti, mutta jos nämä ennusteet toteutuvat, torstai-illasta perjantaihin maan itäpuoliskolla ja maan pohjoisosassa voi sataa jopa yli kymmenen senttiä lunta. Rinne toteaa.

Vain aivan etelärannikon sateet tulevat ennusteen mukaan kokonaan vetenä.

Matalapaineeseen liittyy myös voimakkaita tuulia, itäisellä Suomenlahdella jopa myrskylukemia.

Pienikin muutos matalapaineen ennusteessa voi viedä sen Suomen rajojen ulkopuolelle, tai toisaalta tuoda sen Suomeen vielä voimakkaampana. Toukokuun "lumipommin" ennuste on siis vielä epävarma, Rinne huomauttaa.

Loppuviikon ennusteissa sateet väistyvät vähitellen, sää muuttuu Suomessa jälleen aurinkoisemmaksi ja lämpötilat nousevat lähemmäksi vuodenajan keskiarvoja.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut