Eija Rasinmäen tuotannosta juhlanäyttely Suomen käsityön museoon – esillä käsinkudottua elämäntyötä myös Oitin kutomolta

Eija Rasinmäki on ollut tekstiilisuunnittelun huipulla jo kauan. Hänen 50-vuotisesta urastaan avautuu juhlanäyttely Jyväskylään. Suvi Keslinen

Pia Lyy

Tekstiilitaiteilija Eija Rasinmäen 50-vuotisjuhlanäyttely avautuu 29. huhtikuuta Suomen käsityön museossa Jyväskylässä.

Rasinmäellä on Hausjärven Oitissa oma kutomo ja tekstiilistudio

Desing Eija Rasinmäki – Käsinkudottu elämä -näyttelyssä nähdään Rasinmäen suunnittelemia taidetekstiilejä ja mattoja.

Rasinmäki tunnetaan etenkin räsymatoistaan.

Hän on tehnyt niistä salonkikelpoisia designtuotteita Suomessa ja maailmalla 1970-luvulta alkaen.

– Näyttelyssä käsitellään Eija Rasinmäen laajaa tuotantoa – kutomisen vaiheita, luovuuden henkeä sekä mattoja eri aikakausilta, Suomen käsityön museo tiedotti maanantaina.

Rasinmäki kertoo ammentavansa voimaa väreistä.

– Rakkaus väreihin saa minussa aikaan tunteen, että olen lähellä luomisen ydintä, hän kuvailee tiedotteessa.

Juhlanäyttely vie suomalaisiin sisustustrendeihin mattojen tarinoiden kautta.

Esille tulevat mm. suositut Wilhelmina, Tulppaani, 2000-luvun malli Kielo, 2010-luvun Hiillos ja uusin matto Punos.

Näyttelyssä on myös muita kodintekstiilejä, ääni- ja kuvamateriaalia.

Rasinmäki jatkaa yhä suunnittelijana, mutta myös opettajana ja mentorina.

– Oitin kutomon sähkökäyttöiset koneet ovat edelleen käytössä ja raaka-ainevarastossa on ainutlaatuisia materiaaleja sekä mielenkiintoisia värejä vuosien varrelta, museosta kerrotaan.

Design Eija Rasinmäki – Käsinkudottu elämä -näyttely Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 29.4.–29.8.2021.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut