Hyvinkäällä todettiin neljä uutta koronatartuntaa – Keusoten alueen yläkouluissa siirrytään hybridiopetukseen

Kuvituskuva. 123RF

Hyvinkäällä todettiin torstaina neljä uutta koronavirustartuntaa. Keusote kertoi asiasta päivittäisessä tiedotteessaan.

Koko Keusoten alueella todettiin 24 uutta koronatartuntaa.

Tartunnoista kymmenen todettiin Tuusulassa, kuusi Mäntsälässä ja neljä Järvenpäässä.

Keusoten mukaan kolmetoista tartunnan saanutta oli jo valmiiksi karanteenissa. Muita vahvistettuja tartunnanlähteitä olivat koulu, harrastukset ja perhepiiri.

Keusote päätti myös hybridiopetukseen siirtymisestä alueensa yläkouluissa epidemiologinen tilanne huomioiden.

– Keski-​Uudenmaan sote -​kuntayhtymän sosiaali-​ ja terveydenhuollon jaosto on päättänyt rajoittaa Keusoten alueella sijaitsevien perusopetuslain mukaista perusopetusta antavien yläkoulujen tilojen käyttöä siten, ​että ajalla 12.4.–​9.5.2021 tiloja voi opetuksessa käyttää yhtä aikaa maksimissaan kaksi vuosiluokkatasoa,​ kuitenkin siten, ​että ajalla 12.4.–18.4.2021 tiloja voi käyttää yhtä aikaa vain yksi vuosiluokkataso, Keusoten tiedotteessa todetaan.

Päätös on voimassa 12.4.–9.5.2021 tai kunnes asiasta päätetään toisin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut