Hyvinkään lukioon 356 ensisijaista hakijaa – määrään on vaikuttanut lukion uusien toimitilojen lisäksi myös oppivelvollisuuden pidentäminen

Kuvituskuva. Toni Forssell

Toni Forssell

Hyvinkään lukioon on vuoden 2021 yhteishaun hakuajan päättymiseen mennessä hakenut 1110 opiskelijaa. Heistä lukion asetti ensisijaiseksi vaihtoehdoksi 356 henkilöä.

Hyvinkään kaupunki tiedotti asiasta keskiviikkona.

Tiedotteen mukaan ensisijaisesti Hyvinkäälle hakeneista opiskelijoista 269 on hakemassa yleislinjalle ja 87 luonnontiedelinjalle.

Hakijamäärään on vaikuttanut lukion uusien toimitilojen lisäksi myös oppivelvollisuuden pidentämisen aiheuttamat vaikutukset hakijoiden valintoihin, tiedotteessa huomautetaan.

Toistaiseksi on kuitenkin liian aikaista arvioida, miten tämä vaikuttaa sisäänpääsyn keskiarvoon.

– Nykyisten yhdeksäsluokkalaisten opiskeluvalinnat eroavat aiempien vuosien hauista siten, että koululaisia suositellaan nykyisin merkitsemään yhteishaussa entistä useampia vaihtoehtoja tulevaksi opiskelupaikaksi, Hyvinkään lukion rehtori Kirsi Silvennoinen sanoo tiedotteessa.

Hänen mielestään hakijamäärien vertailu aiempiin vuosiin on vaikeaa johtuen oppivelvollisuusiän pidentämisen vaikutuksista sekä siitä, että Hyvinkäällä ei enää ole kahta eri lukiota, joihin haetaan.

Tuolloin moni haki molempiin lukioihin erikseen.

– Opiskelupaikkojen määrä Hyvinkäällä on nyt yhteensä 300 paikka, mikä on enemmän kuin edellisinä vuosina, jolloin meillä oli kaksi lukiota, taustoittaa Silvennoinen tiedotteessa.

Lopulliset yhteishaun tulokset julkaistaan 17. kesäkuuta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut