Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Koronatartunnoissa loiva nousu Hyvinkäällä – lasten osuus kasvanut huomattavasti – rokotusten sähköinen ajanvaraus takkuili keskiviikkona aamupäivällä, mutta toimii taas

Suurta ärtymystä keskiviikkona herätti rokotusten sähköisen ajanvarauksen tökkiminen. Rokotusaikoja avattiin uusille ryhmille riskiryhmissä. Arkistokuva. Terhi Collin

Pia Herme

Koronatartuntojen määrä näyttäisi olevan loivassa nousussa Keusoten alueella. Myös Hyvinkäällä.

– Rajoitustoimet näyttivät taittavan kasvun hetkeksi, mutta siitä ollaan lähdetty uuteen nousuun, sanoo tartuntautien vastaava lääkäri Paula Kosonen.

Keusoten kunnat ovat kulkeneet epidemiassa kovin eri tahtiin. Pääkaupunkiseudun tautitilanne on vaikuttanut eniten alueen eteläisiin kuntiin, ja Hyvinkää oli pitkään muita paremmassa asemassa.

– Hyvinkäällä nousu alkoi myöhemmin. Viesti on, että Hyvinkäällä kannattaisi olla varuillaan nousutrendin vuoksi.

Koronaan sairastuneiden pikkulasten osuus alueella on lisääntynyt Kososen mukaan olennaisesti.

Samoin joukkoaltistusten määrä, joka viime viikolla kaksinkertaistui alueella.

Joukkoaltistusten määrä kaksinkertaistui Keusotessa viime viikolla

– On ajateltu, että muuntoviruksella olisi tähän vaikutusta, koska se tarttuu herkemmin.

Viimeisimmät joukkoaltistukset ovat Hyvinkäällä olleet Hyvinkäänkylän koulussa ja Norlandia Otava päiväkodissa.

Kosonen ei vielä pystynyt sanomaan, onko noissa paikoissa ilmaantunut jatkotartuntoja.

– Jatkotartuntojen määrät voivat vaihdella suuresti; joskus seurauksina on isoja ryppäitä, joskus ei lainkaan. Syytä siihen on vaikea löytää.

Kosonen toivoo, että etenkin päiväkodeissa, joissa joukkoaltistuksia on ollut paljon, kiinnitettäisiin huomiota ryhmien erillä pitämiseen ja aikuisten maskien huolelliseen käyttöön.

– Siten voitaisiin vähentää karanteeniin joutuvien määrää.

Sähköisen ajanvarauksen oli määrä avautua keskiviikkona uusille ryhmille, mutta Keusoten mukaan teknisen vian vuoksi ajanvaraus takkuili aina iltapäivään saakka. Tämä herätti Aamupostille tulleiden tietojen mukaan ihmisissä suurta ärtymystä, mikä näkyi keskusteluissa Keusoten sivuilla ja sen somessa.

Ajatusta rokotusten alueellisista painotuksista Kosonen ei näe ajankohtaisena Keusoten alueella.

– Etenkin nyt kun ikääntyneiden ja riskiryhmien rokotukset ovat vielä kesken. Pitäisi pystyä ihmisten tasaveroiseen kohteluun, joten heidät pitäisi rokottaa ensin.

Hän näkee, että painotus olisi ainakin alkuun sairaanhoitopiirikohtainen, ja koskisi lähinnä pääkaupunkiseudun kuntia ja Turkua.

– En lähtisi arvioimaan tässä vaiheessa Keusoten kuntien välisiä eroja, koska tartuntatilanne elää kovasti kunnissa. Jos nyt suunniteltaisiin rokotusaikoja parin kolmen viikon päähän, epidemiatilanne voi olla jo toisessa kunnassa kehittynyt pahemmaksi, jolloin voitaisiin joutua yhtäkkiä jopa epätasa-arvoisempaan tlanteeseen.

Hyödyllisintä koronan torjunnassa olisi Kososen mukaan, jos jokainen yksittäinen kuntalainen pitäisi lähikontaktiensa määrän pieninä.

Kanta-Hämeessä kolme koronapotilasta menehtyi viime viikolla. Uusien tapausten määrä kuitenkin laski tuolloin 30 prosentilla edellisviikosta, mitä sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen pitää hyvänä – mikäli laskeva suunta myös tästä jatkuu.

– Viikon tapausten määrä oli silti korona-ajan kolmanneksi korkein, 86, joten vielä ei voida löysäillä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut