Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Perhospuistossa otetaan huomioon kaupunkilaisten toiveet – luvassa liukumäki, karuselli, tasapainorata, kuntoiluvälineitä...

Perhospuiston toisen vaiheen puistosuunnitelma on nähtävillä Riihimäen kaupungin verkkosivuilla.

Alueen saneeraus aloitettiin viime vuonna rakentamalla puiston luonnonmukaiseen osaan hakepintainen perhospolku, kaksi hulevesiviivytyspainannetta luonnonkukkaistutuksin sekä jättämällä puunrunkoja lahopuiksi hyönteisille.

Tänä vuonna vuorossa on saneerauksen toinen vaihe, jossa toimenpiteet kohdistuvat rakennettuun ympäristöön.

Joulukuussa suunnittelun tueksi toteutettiin käyttäjäkysely.

– Leikkivälineistä eniten kannatusta saivat kiipeilyteline isoille lapsille, liukumäki, linnunpesäkeinu ja karuselli istuimilla.

– Kyselyssä toivottiin myös kuntoiluvälinettä ja piknikpöytää sekä tasapainorataa ja riippukeinua. Nämä kaikki löytyvät suunnitelmasta, kertoo kaupungin tiedotteessa vs. kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman.

Mitä kivaa Riihimäen Perhospuiston leikkipaikalle? Kaupunki kerää toiveita uudistusten tueksi, kysely on auki nyt

Joki tekee keitaan keskelle Riihimäkeä

Perhoskisa vauhdissa - Riihimäki äänestää nimikkoperhosesta ennen Hyvinkäätä

Kaupungit säästävät kukista – tällä summalla keskustat saadaan kukkimaan