Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Yli jääneestä denimistä tehdään mattoja Taito Etelä-Suomen kutomossa Hyvinkäällä – tuotto menee Hope ry:n kautta perheille

Farkkujen ompelusta jää yli denimiä, ja siitä kudotaan nyt lattiamattoja hyväntekeväisyyteen. Kuvituskuva.

Pia Lyy

Farkkuvaatteiden teosta yli jääneestä denimistä kudotaan parhaillaan mattoa Taito Etelä-Suomen kutomossa Hyvinkäällä.

Farkkumateriaali tulee Masi Companyltä.

Kun matot myydään tänä keväänä, niiden tuotto lahjoitetaan Hope ry:lle ja sen kautta vähävaraisille perheille.

Taito Etelä-Suomi viestitti yhteistyöstä keskiviikkona.

– Kaikki halukkaat pääsevät kutomaan osansa tähän hyvään tarkoitukseen ja kutominen onkin kiinnostanut ihmisiä paljon, tiedotteessa kerrottiin.

Taito Etelä-Suomen kutomossa Vantaan Hakunilassa on jo valmistunut kaksi farkkumattoa.

Kolmas on työn alla Hyvinkäällä.

Suomalainen tekstiilialan yritys Masi Company on alkanut vähentää tekstiilihävikkiään.

Taito Etelä-Suomi näki tässä tilaisuuden.

– Haluamme olla mukana tekstiilijätteen uusiokäytössä; ideoinnissa, suunnittelussa ja itse toteutuksessa, ja tarjoammekin laitteet, tilat ja osaamisen tähän yhteistyöhön.

Masi Company Oy:n tuotemerkkejä ovat VeryNice, Sail & Ski, Lee Cooper ja Fredriksson.

Taito Etelä-Suomi käyttää farkkuja myös taiteen perusopetukseen. Aikuisten ryhmille tulee keväällä farkkukilpailu.

Hyvinkään kutomo toimii osoitteessa Rautatienkatu 11.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut