Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Keusote päivitti harrastustoimintaa koskevia suosituksia ja rajoituksia

Kuvituskuva. Erik Siekkinen

Keusote tiedotti torstaina, että se on päivittänyt harrastustoimintaa koskevia koronasuosituksia ja -rajoituksia.

Keusote suosittelee, että vuonna 2001 syntyneiden ja sitä vanhempien harrastustoiminnan keskeytys jatkuu sisä- ja ulkotiloissa. Harrastusvuoroja ulkokentillä ei pidetä.

Vuonna 2002–2007 syntyneiden organisoitu tai ohjattu harrastustoiminta jää tauolle 1.3. alkaen. Yksilöharrastaminen on mahdollista.

Vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten yksilö- ja pienryhmäharjoittelu mahdollistetaan myös sisätiloissa, joissa harrastusryhmän koko voi olla enintään 10 (lasten määrä 10).

Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Tilat avataan vain varattuja vuoroja varten, ei avoimelle käytölle. Seuran pitää tietää, ketkä ovat tulossa vuorolle tai harrastukseen.

Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käytölle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään muulloin paitsi urheilusuoritusten aikana.

Harrastusryhmän koko on mitoitettava niin, että osallistujat voivat säilyttää turvavälin. Suurissa tiloissa voi toimia useampi ryhmä kuitenkin siten, että ryhmät eivät ole keskenään kontaktissa. Tämä tarkoittaa tilakohtaista harkintaa.

Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä. Kunta seuraa tilojen käyttöä ja antaa ohjeita.

Pukeutumis- ja peseytymistilojen käyttö rajoitetaan vain välttämättömään käyttöön eli wc:n käyttöön.

Harrastukseen saattajat, kuten vanhemmat, eivät tule sisätiloihin. Alle kouluikäisten saattamisessa voidaan tehdä erityisjärjestelyjä.

Pukukopit ja huoltorakennukset pidetään suljettuina.

Keusote suosittelee yksityisten toimijoiden noudattavan samoja rajoituksia.

Muilta osin koronasuositukset ja rajoitukset ovat ennallaan. Keusote suosittelee omaehtoista ulkoilua ja yksilöharrastamista. Otteluita, kilpailuita, turnauksia, esityksiä tai tapahtumia ei järjestetä.

Keusoten suositukset löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronasuositukset-ja-rajoitukset.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut