Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näköislehdessä tänään | Uutuuskirja kertoo, miksi Nukkumatti valjastettiin politiikan jatkeeksi

Ruoka: Koko Suomi leipoo -ohjelmasta tuttu Zanni Azizi puolustaa tavallista suomalaista ruokaa. Kotona kokatessaan hän tykkää yhdistellä suomalaista ja irakilaista ruokaa.

Televisiokuvaukset olivat Azizille rankka mutta palkitseva kokemus. Ohjelmasta saatu palaute on ollut sykähdyttävää, ja Azizi iloitseekin siitä, että voi omalta osaltaan olla murtamassa maahanmuuttajiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Hahmo: Nukkumatti oli DDR:n lempeä lähetti, sanoo ukon historiaa tietokirjaan tutkinut Sakari Silvola. Kulttuuri, myös lastenkulttuuri, oli DDR:ssä politiikan jatke. Nukkumatin tehtävänä oli omalta osaltaan siirtää totalitaristisen valtion ideologiaa lapsille.

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Aamupostin tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Tilaa Aamupostin digi 3 kuukautta vain 4 euroa kuukaudessa. Kokeile kolme kuukautta!