Nollan tartunnan päivä ei toistunut Hyvinkäällä – Riihimäen seudulla ei uusia koronatapauksia

Kuvituskuva. Ari Peltonen

Uusi viikko toi uuden koronatartunnan Hyvinkäälle. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän alueella todettiin maanantaina kaikkiaan kuusi uutta tartuntaa.

Sunnuntai oli Hyvinkäällä nollapäivä eikä tautitapauksia todettu. Edellinen nollapäivä oli viime viikon tiistaina.

Kuntayhtymän mukaan uusien tartuntojen lähteitä ovat ulkomaanmatka ja työpaikat.

Kuntayhtymän alueella on kevään jälkeen epidemian alusta todettu 1 279 tartuntaa, niistä 282 Hyvinkäältä.

Karanteenissa on ollut 306 henkilöä. Tällä hetkellä karanteenissa on 186 kuntayhtymän alueen asukasta.

Enemmän tartuntoja kuin Hyvinkäällä on Järvenpäässä ja Nurmijärvellä.

Riihimäen seudulla viimeisimmät tautitapaukset ovat lauantailta, jolloin tartuntoja todettiin neljä.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä todettiin sunnuntaina kaksi uutta tartuntaa, molemmat Hämeenlinnan seudulta. Toinen potilas sairastui karanteenin aikana, toisen tartunnan lähde on epäselvä.

Kanta-Hämeessä oli maanantaihin mennessä tilastoitu 770 tartuntaa.

Karanteenissa on sairaanhoitopiirin mukaan yli 200 henkilöä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut