Riuttaan hälytettiin lääkärihelikopteri –  paikalla ollut Satu Taiveaho varoitteli muita laskijoita

Riutan jyrkin rinne suljettiin onnettomuuden jälkeen verkkoaidalla. Tarja Heikkonen

Tarja Heikkonen

Riihimäen Riutan entisessä laskettelurinteessä sattui lauantaina onnettomuus, jossa lapsi loukkaantui. Paikalle hälytettiin ambulanssi, ja myöhemmin tuli lääkärihelikopteri.

Kyseinen rinne suljettiin tiistaina verkkoaidalla ja varoituskylteillä.

Onnettomuuspaikalla ollut ex-kansanedustaja Satu Taiveaho huomasi tapahtuneen.

–Olin mäen alla siinä vain pienessä apurin roolissa. Koetin informoida mäkeä laskevia, etteivät laske tilanteen ollessa päällä ja olin vastassa ambulanssia, Taiveaho kertoo.

– Tilanne järkytti varmasti kaikkia paikalla olleita. Lapsen vanhemmat olivat myös paikalla. Ensimmäisenä auttamaan rientänyt keltapipoinen nainen toimi upeasti, hän kiittelee.

Tieto onnettomuudesta levisi Riihimäen Facebook-ryhmään. Taiveaho toivoi, että mäen turvallisuutta parannettaisiin suoja-aidoin.

– Hieno juttu, että ihmiset käyvät Riutassa. Meilläkin oli kivaa onnettomuuteen asti. Hurjempaan mäkeen en enää lapsosia päästä.

–  Harmi, että aina täytyy sattua jotain ennen kuin nämä turvallisuusasiat etenevät, hän totesi kuultuaan mäen sulkemisesta.

Riihimäen liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Kati Hämäläinen-Myllymäki huomasi viestittelyn Riihimäen Fb-ryhmässä ja teki päätöksen sulkea rinteen.

– Muutenkin Riutassa pulkkailu tapahtuu jokaisen omalla vastuulla, hän muistuttaa.

Tiistaina jyrkin rinne suljettiin verkkoaidalla ja pystytettiin varoituskyltit.

– Ensimmäinen kerta varmaan seitsemään vuoteen, kun näin meneteltiin, kertoo liikuntapaikkamestari Arto Kokkonen.

Mäki on jyrkkä eli vauhti voi nousta siinä kovaksi. Viikonloppuisin mäessä on ollut paljon laskijoita.

Pulkkailijoiden käytössä on loivempi yhdysrinne, joka jää kahden majan väliin.

Yksi fisbeegolfteline on ympäröity paksulla lumivallilla ja tampattu mäkeä sen vierestä.

Rinteen toisessa reunassa on vanhoja lumetuslinjan putkistoja. Ne eivät ole haitanneet laskijoita, kun sitä puolta kuljetaan ylöspäin.

Pulkkailijoita on Riihimäellä näkynyt myös keskuspuistossa, Lasin koulun luona ja Panimopuistossa Hyrian vieressä.

Muokattu 13.1. kello 19.22: Korjattu lääkärihelikopterin nimitys oikeaksi otsikosta ja tekstistä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut