Vesilinna ja Lasinpuhaltaja valaistaan torstaista alkaen aina hämärän tullen – Vesilinnan teos syttyy ja sammuu astronomisen kellon mukaan

Lasinpuhaltajan patsaasta on tullut Riihimäen tunnusmerkki. Kuva on vuodelta 2012. Mika-Pekka Markkanen

Pia Lyy

Vesilinna ja Lasinpuhaltajan patsas saavat juhlavalaistuksen uuden vuoden aattona 31.12 Riihimäellä, tasan kello 18.

Elämysvalot ovat paikoillaan 10. tammikuuta aamuun saakka.

Riihimäen kaupunki paljasti valoyllätyksen keskiviikkona.

– Kaupungin juhlavuoden ja Riihimäki–Pietari-radan kunniaksi valaistiin jo aiemmin Riihimäki-päivänä asemarakennuksen julkisivu, vastaava kulttuurituottaja Anna Vesén kertoo tiedotteessa.

– Lasinpuhaltaja-patsas nostetaan esiin nyt, koska myös sillä on 60-vuotisjuhlat. Riihimäen Lasi ja sen työntekijät lahjoittivat veistoksen kaupungille vuonna 1960, kun Riihimäki sai kaupunkioikeudet.

Lasinpuhaltaja ja sen takana oleva rinne hohtaa valoissa päivittäin kello 16–08.

Tämä ihme näkyy Riihimäen keskustan yllä, Keskuskadun päässä.

Vesilinna loistaa pimeydessä illasta aamuun.

Suuritehoiset projektorit heijastavat itäseinälle muuttuvia kuvioita.

Muut julkisivut hohtavat eri väreissä, jotka liittyvät itäseinän elämykseen.

–Teos syttyy ja sammuu astronomisen kellon mukaan, eli se on nähtävissä auringonlaskusta auringonnousuun päivittäin, Vesén kuvailee.

Urheilupuistossa lähellä maauimalaa seisova Vesilinna on Riihimäen maamerkki.

Professori Erik Bryggman suunnitteli sen vesitorniksi ja näkötorniksi vuonna 1952.

Torni on 30 metriä korkea ja se kohoaa 146,6 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Riihimäen Kirjastonpuistossa pyörii valoa ja ääntä yhdistävä elämysteos pimeän aikaan tasatunnein, helmikuun loppuun asti.

Uusia elämysvaloja voi kierrellä katsomassa turvavälein ja omassa porukassa.

Riihimäkeläiset voivat ehdottaa uusiakin valokohteita.

Juhlavuositeema jatkuu vuonna 2021.

Riihimäen kaupungin sähköisessä palautepalvelussa, kulttuurin alla, voi ehdottaa itselle tärkeää paikkaa tai kohdetta, joka ansaitsisi saada oman valoteoksen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut