Joululahjoja palautetaan ja vaihdetaan jo ennen joulua

Ostokset: Prismat ja Citymarketit ottavat palautuksia vastaan loppiaiseen saakka.

Hyvinkään Prisman prismajohtajan Kai Narisen mukaan vaihdot ja palautukset lisääntyvät joulunaikaan. – Vaihtojen ja palautusten joukossa on niin vaatteita, kodin käyttötavaraa kuin viihdettä. Mia Lagström

Mia Lagström

Joululahjojen palautusrumba alkaa Hyvinkään Prisman prismajohtajan Kai Narisen mukaan joulupäivänä. Joitain palautuksia ja vaihtoja saatetaan tehdä jo ennen jouluaattoa.

– Kyllähän palautuksia tulee joulunaikaan tavanomaista enemmän, siksi olemmekin pidentäneet palautusaikaa loppiaiseen saakka.

Syy runsaalle palautusmäärälle ei ole tyytymättömyyden kasvu, vaan se että jouluna ostetaan suhteellisesti muutenkin enemmän.

Palautettujen tuotteiden joukossa on niin vaatteita, kodin käyttötavaraa kuin viihdettä. Hygieniatarvikkeita ja elintarvikkeita ei voi Prismoihin palauttaa.

– Ostohetkellä on hyvä varmistaa vaihdon ja palautuksen mahdollisuus, jos epäilyttää, neuvoo Hyvinkään Prisman kassavastaava Anna-Stiina Halmela.

Halmelan mukaan syynä palautuksille saattaa olla, että on ostettu väärä tuote.

Olemmekin pidentäneet palautusaikaa loppiaiseen.

– Lahjojen ostaminen on muuttunut viime vuosina. Nykyisin lahjaksi ei osteta mitä vain, vaan lahjojen saajilla saattaa olla hyvinkin tarkat toiveet lahjojen suhteen.

Lahjansaaja on myös saattanut saada useita samanlaisia lahjoja.

– Useampi on saanut saman hyvän lahjaidean, tai lapsi on toivonut samaa lahjaa isovanhemmilta ja kummeilta, Halmela selittää.

Vaatteiden kohdalla palautuksen syynä on useimmiten väärä koko. Tällöin tuote vaihdetaan yleensä toiseen samanlaiseen, jos tuotetta vielä joulun jälkeen jäljellä on.

Tuote voidaan vaihtaa myös toiseen tuotteeseen. Rahojenkin saaminen takaisin on mahdollista.

– Kuitti pitää olla tallella ja tuotteen tulee olla myyntikuntoinen. Ja jos palauttaa esimerkiksi elokuvia, tulee pakkauksen sinetin olla ehjä.

Vaihdetaanko tyhmiä lahjoja toisiksi, ei Halmela osaa kertoa.

– Jos tällaisia tapauksia on, eiväthän he sitä meille kerro.

Riihimäen Citymarketissa varaudutaan joululahjojen vaihtoihin ja palautuksiin lisäämällä henkilökuntaa asiakaspalvelupisteessä.

– Pyrimme näin välttämään ruuhkia. Valtaosa eli noin 90 prosenttia vaihdoista ja palautuksista on vaateiden kokojen vaihtoja. Jos oikeaa kokoa ei löydy, voidaan tuote vaihtaa toiseen tai antaa rahat takaisin. Se on asiakkaan päätettävissä, kertoo tavaratalonjohtaja Marjut Tarna.

Sitä onko tuotetta palauttavien joukossa lahjoihinsa tyytymättömiä, ei Tarna osaa sanoa.

– Meillä on normaalistikin 14 vuorokauden vaihto- ja palautusoikeus, joten syytä vaihtoihin ja palautuksiin ei tarvitse kertoa.

Myyntikuntoisen voi palauttaa

Kuitti mukaan

Joululahjojen vaihtoja ja palautuksia voi tehdä Prismoissa ja K-Citymarketeissa loppiaiseen 6.1. saakka.

Palautettavan tai vaihdettavan tuotteen pitää olla myyntikuntoinen ja mukana on oltava ostokuitti.

Hygieniatuotteita ei voi palauttaa eikä vaihtaa.

Jos epäröi, kannattaa kysyä jo tuotetta ostaessa, voiko tuotteen tarvittaessa palauttaa tai vaihtaa.

Prismasta ostetun tuotteen voi palauttaa mihin tahansa Suomen Prismaan, jos tuote kuuluu kyseisen Prisman valikoimiin.

Myös K-Citymarketista ostetun tuotteen voi palauttaa mihin tahansa K-Citymarkettiin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut