Hyvinkään piparikilpailun voittajat julkistettiin – katso kuvat voittajateoksista!

Tuomaristossa olivat Myllyn Parhaan tuotekehitysjohtaja Iiro Heinonen, K-Citymarketin kauppias Asko Kuusisalo, Aamupostin uutispäällikkö Marko Kekki sekä Hyvinkään museopalveluiden johtaja Susanna Eskola. Heidän lisäkseen tuomaristoon kuului myös Cafe Aulan omistaja Anne Isokuortti (ei kuvassa). Hyvinkään taidemuseo
Toni Forssell

Toni Forssell

Hyvinkään piparkakkutalokilpailun voittajat ovat ratkenneet.

Tuomarointi suoritettiin 7. joulukuuta ja sen tiimoilta aikuisten sarjan voittajaksi valikoitui Rauha-niminen teos.

– Rauha valloitti taitavuudellaan ja ”maullaan”. Tuomaristoon oli eksynyt salmiakkifaneja, mikä toi Rauhalle selvästi etulyöntiaseman. Tässä voittajateoksessa mentiin selkeästi tyyli ja maku edellä, Hyvinkään taidemuseon julkaisemassa tiedotteessa todetaan.

Lasten sarjan voitto meni Tivoli-teokselle ja ryhmäleipurien sarjan puolestaan Unelmien keskuspuisto -nimiselle teokselle.

Tivolin mainittiin ilahduttaneen erilaisilla muodoilla ja haastavilla elementeillä. Erityisesti kehuttiin halua tuoda iloa ja hauskuutta elämään.

Yksityiskohtainen Unelmien keskuspuisto ällistytti tuomarit monipuolisuudellaan.

– Puistossa on keinuvia, kelkkailevia, liukumäkeä laskevia ja vaahtokarkkeja grillaavia lumiukkoja, tiedotteessa kehutaan.

Tuomariston valitsemien voittajien lisäksi kilpailussa palkittiin myös yleisön suosikki. Yleisöäänestyksen voitti Hyvinpahka-niminen pipariteos.

Harry Potterin Tylypahka-kouluun viittaava teos miellytti myös tuomaristoa.

– Tässä teoksessa on todella osattu unelmoida! Teos sai myös tuomareiden kunniamaininnan, tiedotteessa mainitaan.

Tuomariston kunniamaininnat saivat myös seuraavat teokset: Ossian Donner, Vanha kirkko, Turengin asema ja Parantola.

Kilpailu järjestettiin yhteistyössä Myllyn Paras Oy:n, K-Citymarket Hyvinkään, kauppakeskus Willan, Cafe Aulan sekä Aamupostin kanssa.

Tuomaristoon kuuluivat Myllyn Paras Oy:n tuotekehitysjohtaja, leipurimestari, kondiittorimestari Iiro Heinonen, Cafe Aulan omistaja Anne Isokuortti, K-Citymarket Hyvinkään kauppias Asko Kuusisalo, Aamupostin uutispäällikkö Marko Kekki sekä Hyvinkään museopalveluiden johtaja Susanna Eskola.

Kilpailun kaikki teokset ovat nähtävillä kauppakeskus Willan Miniwillassa sunnuntaihin 20. joulukuuta asti.

Rauha-niminen teos voitti aikuisten sarjan. Hyvinkään taidemuseo
Tivoli voitti alle 18-vuotiaiden sarjan. Hyvinkään taidemuseo
Suurikokoinen Unelmien keskuspuisto voitti ryhmäleipurien sarjan. Hyvinkään taidemuseo
Hyvinpahka oli yleisön suosikki. Hyvinkään taidemuseo

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut