Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän Kiinteistöyhdistys täyttää pyöreitä – historiikkiin tallennettiin myös tarinallisia herkkupaloja

Yhdistys: Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän Kiinteistöyhdistys on yksi Suomen nuorimmista kiinteistöyhdistyksistä.

Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän Kiinteistöyhdistys täytti pyöreät 50 vuotta. Sytykkeen yhdistystoimintaan antoi aikoinaan Hyvinkään lähiörakennusbuumi, joka tuotti ”teollisen rakentamisen koekappaleita”.

Paikallisen kiinteistöyhdistyksen oli tarkoitus juhlia merkkipäiväänsä marraskuussa Hyvinkää-salissa, mutta koronapandemia pakotti perumaan juhlat. Sen sijaan T untosarvet, tulkki ja herätyskello -niminen historiikkiteos julkaistiin juhlavuoden kunniaksi suunnitelmien mukaan.

Yhdistyksen hallitus mietti pitkään, onko suuritöisen painetun historiikin tekeminen mielekästä. Toiminnanjohtaja Marika Sipilä oli alusta asti historiikkiajatuksen taustalla.

– Nyt sen julkaiseminen tuntuu erityisen perustellulta, kun kaikki muu juhlinta jää väliin. Totuus on sekin, ettei yhdistyksen alkuvaiheista olisi kohta enää ollut ketään kertomassa, joten siksikin teos on merkityksellinen, Sipilä kertoo tiedotteessa.

Yhdistyksen väke kokoontui joulukuussa virtuaaliseen aamukahvitilaisuuteen, johon oli kutsuttu vieraaksi historiikin kirjoittaja Terhi Kangas.

– Halusimme tallentaa kirjaan kronologisen dokumentoinnin lisäksi pieniä tarinallisia herkkupaloja vuosien varrelta: muun muassa kertaalleen ränsistymään päässeen kongressihotelli Sveitsin tarinan sekä pihakilpailun peruuntumisarvoituksen. Asiakirjoista löytyvä selitys on ihan toista kuin haastateltavan muistot, kertoo Kangas tiedotteessa.

2020-luku saa koronapandemian vuoksi teoksessa suuren huomion. Rajoitukset ovat vaikuttaneet tänä vuonna merkittävästi myös taloyhtiöiden toimintaan. Kiinteistöyhdistys otti heti maaliskuussa aktiivisen neuvontaroolin poikkeusoloissa.

– Yhtiökokousten järjestäminen etäyhteyksin on ollut monelle taloyhtiölle uusi ja vieras ajatus, joten olemme antaneet jäsenillemme mahdollisimman konkreettisia toimintaohjeita. Webinaarien lisäksi tarjolla on ollut puhelinneuvontaa, joka onkin kyselyjen perusteella yleisin syy, miksi taloyhtiö liittyy jäseneksemme, Marika Sipilä kertoo.

Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän Kiinteistöyhdistykseen kuuluu tällä hetkellä 669 taloyhtiötä. Jäsenmäärä on ollut tasaisessa kasvussa koko yhdistyksen historian ajan. Vuonna 1970 toiminta alkoi 28 jäsenen voimin. Alkuperäisjäsenistä 21 on edelleen mukana.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut