Sammalistonsuolla nähty kaksi vammautunutta joutsenta – Ainakin toisella linnuista huono ennuste

Kahden loukkaantuneen laulujoutsenen kohtalo Sammalistonsuolla Riihimäellä odottaa ratkaisuaan.

Luontokuvausta harrastava Matti Anttila ikuisti tiistaina kaksi joutsenta, joista toisella on verinen haava ja toisella katkennut siipi.

Kumpikin lintu on tämänvuotisia poikasia.

Lintuharrastaja Jari Pasuri kertoo olleensa paikalla, kun vereytynyt joutsen sai vammansa. Pasuri ei todistanut loukkaantumista, mutta hän näki linnun ennen haavoittumista ja pian sen jälkeen.

– Se on todennäköisesti viiltänyt itsensä jäihin. Se on toki voinut lentää johtoihin, mutta vamma vaikuttaa jäiden aiheuttamalta, Pasuri toteaa.

Pakkanen oli jäädyttämässä lampea, jossa samassa sulapaikassa oleskeli viisi joutsenta ja kolme sinisorsaa. Tila oli käymässä ahtaaksi, kunnes tuuli painoi jäätä pois.

Siipensä telonut yksilö on Pasurin mukaan havaittu jo noin kuukautta aiemmin.

– Se on virkeä lintu. Se liikkuu ja ruokailee siellä kyllä, hän kuvailee.

– Vaikuttaa siltä, että se olisi lentänyt lankoihin. Se on todennäköisin syy.

Haavakko voi parantua luonnossa itsestään, mutta siipirikon ennuste on huono.

– Hoitaa sitä ei kannata, loukkaantuneita lintuja on tässä maassa niin paljon, Pasuri arvioi.

– Resurssit eivät riitä eikä niitä kannata käyttää sellaisiin yksilöihin, jotka eivät tule luonnossa pärjäämään.

Siipipuoli pitäisi lopettaa, mutta vielä siihen ei ole löytynyt keinoja. Jää ei kanna niin, että sen luokse pääsisi. Maitse lähestyttäessä se pakenisi veteen.

Pasuri arvioi, että viranomaiset eivät pysty sitä hallitusti lopettamaan. Yritykset häiritsisivät muita lintuja.

– Siitä aiheutuisi enemmän vahinkoa. Kaikkia ei vain valitettavasti pysty auttamaan. Seuraamme tilannetta ja olemme tarvittaessa yhteydessä viranomaisiin.

Luonto saattaa ratkaista ongelman.

– Merikotka on käynyt pyörähtämässä paikalla. Alueella liikkuu myös kettuja, Pasuri mainitsee.

Laulujoutsen hakeutuu etelämmäksi vasta kun lumi alkaa haitata ruoan löytymistä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut