Hyvinkään kaupunginjohtaja vaihtuu – uusi johtaja valitaan ensi vuonna

Jyrki Mattila on johtanut Hyvinkäätä vuodesta 2013. Ari Peltonen

Katri Porttinen

Riihimäen uuden kaupunginjohtajan nimi on selvillä 14.12., ja ensi vuonna on Hyvinkään vuoro, sillä myös Hyvinkään kaupunginjohtaja vaihtuu.

Hyvinkään nykyinen kaupunginjohtaja Jyrki Mattila, 63, jää ensi vuonna eläkkeelle.

Mattilan eläköitymisen tarkempi aikataulu ei ole vielä julki, mutta uuden kaupunginjohtajan valinta on jo kirjattu Hyvinkään ensi vuoden talousarvioon, ja valtuuston on määrä valita kaupungille uusi johtaja siis ensi vuonna.

Jos koronatilanne ei aikataulua muuta, pidetään kuntavaalit normaalisti huhtikuussa, ja uusi kaupunginvaltuusto aloittaa toimintansa kesäkuun alussa.

Kaupunginjohtajan valinnan lisäksi valtuuston ensi vuoden isoja päätöksiä on muun muassa Hyvinkään kaupunkistrategian eli Pelikirjan päivitys.

Jyrki Mattila on johtanut Hyvinkäätä vuodesta 2013. Kaupunginjohtajan viran hän otti vastaan vuoden 2016 alussa, mutta toimi jo tätä ennen vs. kaupunginjohtajana.

Sitä ennen diplomi-insinööri Mattila työskenteli kaupungilla tekniikka ja ympäristö -toimialan johdossa sekä kaupungingeodeettina.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut