Koronajäljittäjiltä tiukka viesti Riihimäen seudulle: "Jos on oireita tai odotat testitulosta, älä liiku kotoa tai kutsu vieraita"

ohtajaylilääkäri Sally Järvelä myöntää, että KHSP toivoi nykyisten koronasuositusten ja rajoitusten jatkuvan joulukuun loppuun. Ari Peltonen

Pia Lyy

Kanta-Hämeen koronavirustartuntojen jäljittäjillä on tiukka viesti Riihimäen seudun asukkaille.

– Oireisena tai koronatestiä odotellessa ei liikuta kotoa eikä kutsuta vieraita kotiin. Näissä on todettu pientä häilymistä varsikin alueilla, jossa tilanne on vakavin, sanoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin viestintäjohtaja Iisakki Kiemunki.

Riihimäki ja Hämeenlinna ovat koronavirusepidemian pahimpia alueita koko maakunnassa.

THL:n mukaan Riihimäellä oli torstaihin 3.12. mennessä 89 koronavirustapausta.

–  Pääradalla voi olla vaikutusta, mutta se voi olla myös puhdasta sattumaa, arvioi johtajaylilääkäri Sally Järvelä torstaisessa tilannekatsauksessa.

Hausjärven kokonaisluku on 23, Lopen 24 ja Janakkalan 35.

– Yksittäinenkin laajempi perhejuhla, yksityistilaisuus tai työpaikka-altistus, niin tilanne voi muuttua parissa päivässä täysin toisenlaiseksi.

Maakuntaan on tullut kahden viikon aikana 85 uutta koronavirustartuntaa.

Sairaalahoidon ja tehohoidon tarve kasvaa voimakkaasti.

– Niistä 85:sta, jotka kahden viikon aikana ovat saaneet positiivisen tuloksen, 8-9 on todennäköisesti sairaalahoidossa viikon tai kahden kahden sisällä.

Noin 10 prosenttia kaikista tartunnan saajista joutuu nyt sairaalaan.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa varautudaan valmiuden nostoon.

Silloin ei-kiirellistä hoitoa vähennetään ja henkilökuntaa siirretään covid-19-toimintaan.

Supertartuttaja on tuttu ilmiö Kanta-Hämeessäkin.

Heitä on tavattu etenkin perhejuhlissa ja yksityistilaisuuksissa.

– Osa ihmisistä on tartuttajina tehokkaampia tietämättään, Järvelä luonnehti.

Maakunnan ilmaantuvuusluku oli torstaina 50 / 100 000 asukasta.

1,8 prosenttia otetuista koronavirusnäytteistä on positiivisia. Tartuntaketjuista 13 prosenttia ovat epäselviä.

Yleisin tartuntapaikka on oma perhe, sen jälkeen työpaikka ja yksityistilaisuudet, Järvelä listasi.

– Urheilutoimintaan liittyviä tartuntoja ei ole marraskuulta tiedossa. Suosituksia on todennäköisesti noudatettu kohtuullisesti.

Koronavirustestit lähetetään tutkittaviksi Fimlabiin.

Laboratorio on ollut pahoin ruuhkautunut.

– Osa tuloksista on viipynyt jopa neljä vuorokautta, Järvelä tietää.

– Se on ongelma, koska riski on, että ihmiset lähtevät liikkeelle jo ennen vastausta.

Maakunta on koronaviruksen leviämisvaiheessa.

Tiukat rajoitukset ja suositukset astuivat voimaan maanantaina 30.11.2020.

Yli 10 hengen julkisia tai yleisötilaisuuksia ei saa järjestää.

– Toiveemme oli, että suositus olisi tullut koko joulukuun ajalle, Järvelä myönsi.

– Ei ole tarkoitus, että 21. päivänä porukka ryntää jouluostoksille ja konserttisaleihin. Vaara ei ole ohi siinä kohdassa.

Järvelän mukaan on todennäköistä, ettei Uudenmaankaan rajoituksia päästä purkamaan ennen joulua.

– Kanta-Hämettä seurataan todella tarkasti.

Keusoten kunnissa koronaviruksen ilmantuvuusluku on ollut 85/100 000 asukasta kahden viikon aikana.

Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymän johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen mainitsi torstaina, että rajoituksia ja suosituksia jatketaan, jos tilanne niin vaatii.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut