”Onneksi emme ole joutuneet varasuunnitelmaan turvautumaan” – pelastuslaitokset varautuvat mahdollisiin karanteeneihin

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen paloesimies Matias Salmen mukaan paras keino turvata pelastuslaitoksen toiminta koronapandemian aikana on suojautuminen. – Pelastajat käyttävät maskeja lähikontakteissa myös paloasemalla. Mia Lagström

Mia Lagström

Korona on koetellut myös pelastuslaitoksia. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella Hyvinkäällä on ollut muutamia sairastuneita, mutta heidän kohdallaan on selviydytty sillä, että ainoastaan sairastuneet ovat jääneet karanteeniin.

– Kokonainen työvuoro on laitettu karanteeniin koronapandemian aikana ainoastaan kertaalleen mutta ei Hyvinkäällä, paloesimies Matias Salmi kertoo.

Sairastumisiin ja karanteeneihin on pelastuslaitoksella varauduttu. Työntekijöitä saadaan paikalle työvuorojärjestelyin tai ylitöillä.

– Onneksi tällaisiin toimiin ei ole tarvinnut ryhtyä. Se on kuitenkin selvää, että pelastuslaitos toimii, vaikka väkeä olisi sairaana.

Salmen mukaan koronapandemiassa tärkeintä on ennaltaehkäisy. Sen on toimittava niin hyvin, ettei väki sairastu.

– Lähtökohta on se, että sairaana ei töihin tulla. Toimet tuntuvat toimivan, sillä tänä vuonna tavalliseen flunssaan sairastuneita on ollut huomattavasti vähemmän kuin tavallisina vuosina.

Maskeja pelastajat käyttävät silloinkin, kun vietetään aikaa paloasemalla.

Pinnat ja työvälineet puhdistetaan säännöllisesti.

– Työpäiviin saattaa kuulua erilaisia harjoituksia. Tänään olemme harjoitelleet pelastamista autosta. Tällaisiin harjoituksiin saa osallistua enintään 12 kerralla. Pelastuslaitoksen kuntosalillakin saa olla vain tietty määrä väkeä kerralla, Salmi kertoo.

Myös Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella Riihimäellä käytetään aina maskeja, kun ollaan ihmiskontaktissa.

– Pelastustehtävillä suojaudutaan maskin lisäksi silmäsuojaimiin. Näin tartuntavaara on suhteellisen pieni, palopäällikkö Mika Kivipato kertoo.

Erityisen tärkeää suojaus on silloin, kun ollaan tekemisissä koronapositiivisten kanssa.

Ensihoidon päällikkö Lasse Hakalan mukaan ennen tehtävälle lähtöä selvitetään tilanne mahdollisimman tarkkaan etukäteen puhelimitse, jotta tehtävään osataan varautua.

– Jos asiakas on koronapositiivinen, kasvaa suojavarusteiden määrä. Tehtävän jälkeen käymme läpi tehokkaat pesutoimet.

Vuoronvaihdot pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti niin, että samassa tilassa ollaan mahdollisimman vähän aikaa.

Jokaisen vuoron yhteydessä kaikki pinnat puhdistetaan. Ennaltaehkäisy on äärimmäisen tärkeää, sillä yksi sairastunut voi altistaa koko 15–20 hengen työvuoron.

– Kotiin on jäätävä hyvin herkällä kynnyksellä. Jos nenä vuotaa, ei ole tervetullut töihin, Hakala sanoo.

Kivipadon mukaan pelastuslaitoksen henkilökunta tekee mahdollisuuksien mukaan myös etätöitä.

– Onnettomuuksien ehkäisyssä ja valvonnassa pystytään tekemään osa töistä etänä. Kaikki turvallisuusviestintä hoidetaan verkon kautta. Emme ota tällä hetkellä vastaan vierailuryhmiä, emmekä järjestä paikanpäällä mitään koulutuksia. Pyrimme rajoittamaan kävijämäärän minimiin.

Jos joku sairastuu, arvioidaan tilannetta tapauskohtaisesti yhdessä keskussairaalan infektiolääkärin kanssa.

Kokonaista työvuoroa ei ole jouduttu Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen alueella karanteeniin laittamaan. Sen sijaan yksittäisiä altistuneita henkilöitä on karanteenissa ollut.

Kivipato ja Hakala vakuuttavat, että pelastuslaitos toimii koronasta ja mahdollisista sairastumisista ja karanteeneista huolimatta.

– Meillä on olemassa varasuunnitelmat, jos isompi väkimäärä joudutaan laittamaan kerralla karanteeniin. Onneksi emme ole joutuneet varasuunnitelmaan turvautumaan. Pelastuslaitos on varautunut erilaisiin kriiseihin ja poikkeusoloihin, joita myös koronapandemia on, Kivipato sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut