Suuri piparikisa käynnistyy Riihimäellä – "Olen melkein pettynyt, jollei joku tee Eksynyttä"

Minttu Seppo ja Marke Harkas kannustavat rohkeasti tarttumaan Riihimäen piparihaasteeseen. – Tärkeintä on, että ihmiset osallistuvat ja että teoksesta huokuu tekemisen iloa, ei niinkään leivontatekniset taidot. Mia Lagström

Mia Lagström

Marraskuun hämäryyttä voi nujertaa monella tavalla. Tänä vuonna yksi hyvä keino on osallistua Riihimäen suureen piparikilpailuun. Kilpailun ideoinut Riihimäen kaupungin tiedottaja Marke Harkas toivoo, että piparien leipominen veisi ihmisten ajatukset hetkeksi pois koronasta ja syksyn pimeydestä. Riihimäen tapahtumajärjestäjä Minttu Seppo otti kopin ajatuksesta.

– Piparien leipominen on jotain, jota perheet ja ystävät voivat tehdä yhdessä ilman, että tarvitsee järjestää erityistä tapahtumaa, Seppo sanoo.

Kilpailun tärkein missio on tuottaa iloa ja mukavia yhteisiä leivontahetkiä. Tosin hyvin onnistuessaan voi päätyä Riihimäen parhaimmaksi piparileipuriksi, joka palkitaan 60 euron lahjakortilla.

– Sillä voi ostaa kaupasta lisää piparitarpeita, ja tehdä lisää pipareita, Seppo naurahtaa.

Kilpailun ohjeistus on yksinkertainen: leipasta piparitaikinasta jotain Riihimäkeen liittyvää. Se voi olla isoa tai pientä. Kyseessä voi olla oma koti, julkinen rakennus tai vaikka jokin tapahtuma.

– Riihimäen kaupunkirakenteesta löytyy paljon leivottavaa. Pipari voi kuvastaa myös jotain riihimäkeläistä henkilöä, vaikka Jukka Jalosta tai Riihimäen Lasin ilvestä. Ja olen melkein pettynyt, jollei joku tee Eksynyt-patsasta, joka on ollut paljon esillä, Harkas tuumaa.

Pipariteoksen voi valmistaa itse tehdystä taikinasta tai valmistaikinasta.

– Tärkeintä tässä kisassa ei ole leivontatekniset taidot, vaan mielikuvitus ja tekemisen ilo. Rupeaa vain touhuamaan, Seppo kannustaa.

Kaavat pipariteoksen tekemiseen voi tehdä itse tai hyödyntää valmiita kaavoja, joita löytyy niin netistä kuin kirjaston piparikirjoista. Kokoaminen onnistuu perinteisesti sulatetulla sokerilla. Sepon mukaan ”liimana” voi käyttää myös valmista sokerikuorrutetta, mutta se vaatii malttia, sillä se ei ole niin jämäkkää kuin sulatettu sokeri.

– Pitää odottaa, että sokerikuorrute ehtii kovettua kunnolla. Kattilassa sulatettu sokeri on paljon tehokkaampaa. Tulikuuman sulaneen sokerin kanssa kannattaa olla kuitenkin todella varovainen.

Koristelussa vain mielikuvitus on rajana. Harkas suosittelee suosimaan syötäviä koristeita.

– Kisaan osallistuva sitoutuu olemaan myös syömättä pipariteosta ennen kuin raati on julkistanut tuloksen. Käymme kisan päätteeksi valokuvaamassa kolme parasta teosta, jotta saadaan viralliset voittajapotretit.

Suuri piparikisa

Riihimäellä järjestetään suuri piparikilpailu. Voit leipoa rakennuksen, tapahtuman, patsaan tai ihan mitä tahansa – kunhan se on riihimäkeläinen.

Ota valokuva tekemästäsi pipariteoksesta ja toimita se 6.12. mennessä viestinta@riihimaki.fi. Muista laittaa mukaan yhteystiedot.

Jaa kuva myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla: #pipaririksu, #rakasriksu, #riihimäki, #joulu.

Kilpailuun osallistuvat sitoutuvat olemaan syömättä teostaan kilpailuratkaisuun asti.

Tuomaristossa ovat Minttu Seppo, sivistysjohtaja Jarkko Niiranen, suunnitteluarkkitehti Outi Jääskeläinen ja taidemuseo amanuenssi Tanja Pääskynen.

Kolme sykähdyttävintä pipariteosta palkitaan 60 euron lahjakorteilla sekä Ville Pynnösen Rakas Riksu -sarjakuvakirjoilla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut