Hyvinkään kaupunginmuseo ja Hyvinkään taidemuseo yhdistyvät – molemmille suunnitellaan omia tiloja Jussintorille

Susanna Eskola kuvattiin Willassa Aikansa lapset -näyttelyn yhteydessä marraskuussa 2019. Kaupunginmuseo on luopumassa Willan vuokratilasta vuoden 2021 lopussa. Toni Forssell

Pia Lyy

Hyvinkään kaupunginmuseo ja Hyvinkään taidemuseo yhdistyvät.

Linjaus sisältyy kestävän talouden ohjelmaan, ja se etenee nyt valmisteluun.

– Kaupunginmuseon näyttelytoiminta tulee siirtymään Jussintorille vuoden 2022 alussa. Asia vahvistettiin viime viikolla, kertoo Hyvinkään museopalveluiden johtaja Susanna Eskola.

Museoiden työntekijät ovat on mukana valmistelemassa toteutusta, Eskola sanoo.

– Vuoden 2021 aikana valmistaudumme näyttelytoimintojen yhdistämiseen siten, että molemmilla museoilla on oma tilansa Jussintorilla.

– Kaupunginmuseon näyttelytoiminta jatkuu Kauppakeskus Willassa vuoden 2021 loppuun. Sen jälkeen Willan vuokralla olleesta tilasta luovutaan, Eskola listaa.

Hänen mielestään asiakaspalvelu on helpompi järjestää yhdessä paikassa.

Muutoksessa molempien museoiden tilat pienenevät.

Asia on mukana v. 2021 budjettiohjelmassa, sanoo Hyvinkään kaupungin sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen.

– Nyt tehdään selvitys, löydetäänkö näin tiukkoihin olosuhteisiin sellaista ratkaisua, joka näkyisi mahdollisimman vähän asiakkaiden keskuudessa ja että myös henkilöstö jaksaisi.

– Molemmilla museolla on paikkansa ja erittäin hyvä paikka onkin.

Juttua on päivitetty 6.11. klo 14.37: Korjattu Susanna Eskolan titteli museopalveluiden johtajaksi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut