Riihimäki säästyi pitkään koronaryppäältä – Hyvinkään uusista tartunnoista joka neljäs iäkkäillä

Suositus aikuisten sisäharrastuksista pidättymiseen koskee johtajaylilääkäri Sally Järvelän mukaan "ihan kaikkea italiantunnista taekwondoon". AP ARKISTO
Petri Lyy

Petri Lyy

Uusien koronatapausten määrä Kanta-Hämeessä on kasvanut erityisesti Riihimäellä.

– Painopiste on siirtynyt ihan merkittävästi Hämeenlinnasta Riihimäelle, toteaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä.

– Ilmaantuvuus on maakunnassa ollut suurta, ja on ollut ilmeisesti onnen kantamoista, että Riihimäki on tähän asti selvinnyt niin vähällä. Mutta kun altistusketjut ovat suuria, kymmeniä, jopa yli sata ihmistä yhdessä ketjussa, silloin se realisoituu näin.

Järvelä viittaa Riihimäellä Karan yläkoululla todettuun kahteen erilliseen tartuntaketjuun. Koulu siirtyi keskiviikkona etäopetukseen kesken päivän.

Tilanne sai vt. kaupunginjohtajan Mika Herpiön ja sivistysjohtajan Jarkko Niirasen vetoamaan torstaina riihimäkeläisiin nuoriin ja näiden huoltajiin.

– Toivomme, että erityisesti nuoret välttäisivät nyt kokoontumisia ja ryhmätoimintaa iltaisin ja viikonloppuisin, kaupungin tiedotteessa sanotaan.

– Pidetään sosiaaliset kontaktit minimissä 9. marraskuuta saakka, niin voimme hyvinkin saada viruksen pysäytettyä ja alkaa taas tavata ystäviämme vapaammin.

Kaupungin nuorisotiloissa edellytetään maskin käyttöä. Maskin käyttöä kaupunki suosittelee nuorille aina, kun turvavälit eivät toteudu.

Koronan ilmaantuvuus koko Kanta-Hämeessä näytti Järvelän mukaan vielä viikko sitten kääntyneen laskuun eli kohti perustasoa. Kahden edellisen viikon perusteella ilmaantuvuusluku on 36 tapausta/100 000 asukasta.

Yhden viikon aikana todetut 38 uutta tartuntaa merkitsisivät, että ilmaantuvuusluku olisi 45 tapausta/100 000 asukasta.

– Ilmaantuvuusluvun perusteella olisimme aiempaa vahvemmin leviämisvaiheessa, mutta muut kriteerit ovat vielä kohtuulliset ja olemme siis kiihtymisvaiheessa, Järvelä sanoo.

– Virallisesti ilmaantuvuus ilmoitetaan aina kahden kalenteriviikon ajalta, ja se on tuo 36.

Koronatartuntoja oli torstaina aamupäivällä todettu kaikkiaan 306 potilaalla Kanta-Hämeessä.

– Tauti on nyt päässyt leviämään riskiryhmiin ja ilmaantuvuus on suuri, Järvelä toteaa.

Kanta-Hämeen neljäs koronakuolema tapahtui keskiviikkona Hämeenlinnassa terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Neljästä kuolemantapauksesta kolme on lokakuulta. Ensimmäinen koronakuolema sattui keväällä.

Tartuntaketjujen nopea jäljittäminen on Järvelän mukaan tärkeää.

– Kun kaikki altistuneet saataisiin vuorokauden kuluessa kiinni, tauti ei pääsisi leviämään.

Epäselviä tartuntaketjuja on joka neljäs.

– Tähän asti tartunnan saaneissa on ollut hyvin vähän ulkomailta tulleita, mutta nyt on taas ruvennut olemaan ketjuja, joissa on ulkomaanmatka taustalla.

Suositus pidättäytyä yli 20 henkilön yksityistilaisuuksista jatkuu Järvelän mukaan marraskuun ajan. Jo nyt on ilmennyt pikkujouluissa tapahtuneita altistumisia.

Yli 20 henkilön tilaisuuksia ja kokouksia voi järjestää rajatuissa ulkotiloissa ja sisätiloissa, jos turvavälejä sekä ja maskisuosituksia pystytään noudattamaan ja käsidesiä on tarjolla.

Järvelä muistuttaa, että viikko sitten Kanta-Hämeeseen annettu suositus aikuisten sisäharrastuksista pidättymiseen koskee "ihan kaikkea italiantunnista taekwondoon".

Osassa Hyvinkään uusista tartunnoista ei ole muuta epäiltävää lähdettä kuin esimerkiksi kaupassa käynti, kertoo yhtymäjohtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen. AP ARKISTO

Hyvinkäällä koronatartunnoissa tapahtui viikon sisällä nousu, joka Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän johtajan Pirjo Laitinen-Parkkosen mukaan näyttää kuitenkin vain hetkelliseltä.

Hyvinkäällä oli todettu viime viikon torstaihin mennessä 125 koronatapausta, tämän viikon keskiviikkoon mennessä tapauksia oli jo 136.

– Hyvinkäällä tartunnan saaneista on viime viikon aikana neljäsosa ollut vanhempia henkilöitä. Heistä suurin osa on jatkotartuntoja, ja osalla ei ole välttämättä muuta epäiltävää tartunnan lähdettä kuin esimerkiksi kaupassa käynti, Laitinen-Parkkonen mainitsee.

– Tämä on suunta, johon ei missään tapauksessa haluta mennä, koska erityisesti ikäihmisillä esiintyy enemmän vaikeita tautimuotoja. Tämän takia on tärkeää että jaksetaan sitkeästi jatkaa suositusten noudattamista ja käyttää maskia asioidessa.

Ilmaantuvuusluku on Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän alueella hieman yli 20/100 000 asukasta.

– Luku on ilahduttavasti saatu pidettyä matalalla, vielä kuun vaiheessa tilanne oli selkeästi pahempi, kun luku oli luokkaa 45, Laitinen-Parkkonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut