Hyvinkään Martinhallilla korona-altistumisia – muiden hallilla olleiden hyvä tarkkailla vointiaan

Keusote muistuttaa, että tartuntojen leviämistä voi ehkäistä hyvällä käsihygienialla ja kasvomaskeilla. Outi Paappanen

Hyvinkään Martinhallilla on todettu altistumisia koronavirukselle Hyvinkään Pontevan 1. ja 2. joukkueiden tilaisuudessa, tiedottaa Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä. Altistuminen koronavirukselle on tapahtunut Martinhallissa perjantaina 23.10. kello 17.50–18.40.

Ponteva on siirtänyt Naisten 1. divarijoukkueen ja Naisten 3. divarijoukkueiden otteluita pois tulevalta viikonlopulta.

Keusote on ollut altistuneisiin yhteydessä henkilökohtaisesti ja altistuneet on asetettu karanteeniin.

Muiden hallilla kyseisenä aikana olleiden tulee seurata aktiivisesti vointiaan. Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keski-uudenmaansote.fi/ nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, p. 019 226 0099, 8-20.

Keusote muistuttaa, että joukkueharrastuksia pidetään riskialttiina ympäristönä koronaviruksen leviämisen suhteen. Oireisena ei saa lähteä urheilemaan ja harrastuksiin.

Tartuntojen leviämisen estämiseksi tulee noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa ja turvavälejä sekä käyttää kasvomaskia.

Juttua on päivitetty 26.10. klo 16.56: Lisätty Hyvinkään Pontevan päätös siirtää otteluita varotoimena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut